Coitus Int -yhtyeen alkuperäisjäsenet tekivät loppuunmyydyn juhlakiertueen Suomessa. Maaliskuussa vuorossa on Fuengirola.

Ravintola Kukossa voit kuulla to 7.3., pe 8.3. ja la 9.3. Juice Leskisen ja Alatalo-Rinteen klassikoita uusina versioina. Tulee kuluneeksi 50 vuotta Juice Leskisen ja Coitus Int-yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
5 min lukuaika
– Keikat ovat olleet kuin hurmoksellisia herätyskokouksia, Mikko Alatalo kuvailee tunnelmia Coitus int. Revival 50 keikoilta.

Sen johdosta yhtyeen perustajäsenet Mikko Alatalo, Pena Penninkilampi ja Harri Rinne muodostivat nuorten soittajien kanssa bändinCoitus Int 50 Revival. Samalla miehet tekivät myös juhla-albumin, jossa on uusia versioita legendaarisista Coitus-biiseistä.

Kesällä 2023 albumi oli fyysisten levyjen listakakkonen. Levyyn teki hienon Rotta-kannen alkuperäinen kansitaiteilija 70-luvulta ja Fuengirola.fi:n pilapiirtäjänäkin tunnettu Juho Juntunen.

Oikea kertosäe biiseissä

Mikko Alatalo kertoo, että klubikonsertit ovat olleet kuin herätyskokouksia.

– Suurten ikäluokkien ihmiset tulevat Juicen ja Coituksen biisien kautta elämään vielä yhden illan nuoruuden muistoissa. Myös nuoria on ollut paikalla, varmaan ovat kuulleet alkuperäistä Coitusta vanhemmiltaan. Ihmiset lauloivat mukana Juicen ja meidän biisejä. Teimme parikymmentä konserttia täysille saleille.

Alkuperäinen Coitus int Heinolassa jyrää.

- Mainos -

– Teknopoppiin kyllästyneet ihmiset tulevat kuuntelemaan legendaarista bändiä, jonka biiseissä on oikea kertosäe. Biisit kertovat nuoruudesta ja rakkaudesta. Toisaalta biiseissä julistetaan rakkautta myös kotiseutuun kuten Juankoski Here I come. Ja Hauli Bros -bändi soittaa tosi fiiliksissä, Alatalo jatkaa.

Alatalon ja toisen Coitus Int -alkuperäisjäsenen, laulaja Pena Penninkilammen suoritukset ovat yhä kuin 50 vuotta sitten.

– Yleisö on ollut hurmiossa. Keikkojen jälkeen juhlalevyt, erityisesti bändille itselleenkin erittäin mieleinen vinyyli, ovat käyneet hyvin kaupaksi, kertoo bändin kantava voima Selkä Pulkkinen.

Muisteloja Manserockista

Coitus Int 50 Revival on myös yritys kuvata 70-luvun nuorison suurta vapautumisen aikaa. Rock, rauha, rakkaus -teema tulee lihaksi.

Konserteissa kuullaan bändin alkuperäisjäsenten muisteloja, miten Manserock syntyi. Miehet kertovat Juicen merkityksestä ja siitä, miten hänen johdollaan bändi kuroi kiinni kuilua, mikä oli suomalaisen lattean lyriikan ja angloamerikkalaisen rock-lyriikan välillä.

Käännösbiiseinä rokkia oli Suomessa tehty jo 60-luvulla, mutta Coitus Int synnytti alkuperäisen suomenkielisen rockin Hectorin ja Dave Lindholmin ohella.

– 70-luvun alku oli erilainen kuin nyt, kertoo Harri Rinne.

– Isämme ja opettajamme olivat sodan käyneitä. Suomi oli vanhoillinen. Ravintolaan piti melkein pyrkiä. Sitten tulivat protestiliikkeet. Hymy-lehdessä oli mökin akka alasti Ladan päällä. Kalevi Keihänen alkoi lähettää suomalaisia Mallorcalle. Naisten vapautusliike oli vahva. Mimmit polttivat rintaliivejään, tuli myös ehkäisypilleri ja vapaa rakkaus.

- Mainos -

Vapaan rakkauden lähettiläät

Bändin ’pojat’ kertovat, että Coitus Int oli tuon vapaan rakkauden bändi Tampereen yliopistopiireissä. Kun Juice rakasteli uuden tyttöystävän kanssa, hän teki biisin Zeppeliini tai Tulppaani. Harrin kanssa Mikko teki laulun Hengitä sisko, jossa kerrotaan vieläkin ajankohtainen lause: Ei oo helppoa olla mies. Naiset asettivat paineita, että mies ei voi ajatella vain itseään sängyssä.

Kun he olivat nuoria ja pitkätukkaisia. Juice ja Mikko.

Näistä asioista kertovat Coitus Intin miehet lauluissa ja biisien juonnoissa. Suomi muuttui vapaammaksi ja sen symboli osaltaan oli Coitus Int.

– Kerromme myös siitä, miten Juicen teksteissä vastustettiin kiihkomilitarismia ja hihhuleita, sanoo Pena Penninkilampi.

– Joskus Pohjanmaalla oli poliisit paikalla meidän keikalla, ettei me vaan puhuta rumia tai loukata vanhoillisia ihmisiä.

Miten Revival syntyi?

Laulaja Juri Lindeman kertoo, että pispalalainen Hauli Bros soitti 2005 Tampereella Coitus Int – biisejä keikalla.

– Juice oli itse kuuntelemassa, piti kuulemastaan ja ehdotti bändille live-levyn tekoa Coitus-biiseistä. Mestari poistui yläkerran orkesteriin 2006, mutta hän varmaan katselee juhlalevyä ja keikkoja peukku pystyssä, Juri hymyilee.

– Itse asiassa levy ja kiertue ovat kunnianosoitus Juicelle, jonka johdolla uudistimme tekstien tekoa rohkeampaan suuntaan. Rumakin sana sanottiin niin kuin se on! Siitä syntyi manserock ja sen suomalainen lyriikka, Mikko Alatalo sanoo.

Keikoilla kuullaan uusia versioita nimenomaan Coitus Intin kahdelta historialliselta levyltä. Mukana on monia ikonisia kappaleita, kuten Heinolassa Jyrää, Hengitä sisko, Hän hymyilee kuin lapsi, Juankoski Here I Come, Elämässä pitää olla runkkua, Kuopio tanssii ja soi sekä kakkoslevyn nimikkokappale Per Vers, runoilija.

- Mainos -

Alkuperäinen Coitus-kolmikkoon keikkaillut ja levyttänyt yhdessä viimeksi vuonna 1974, joten tarjolla on sanan varsinaisessa merkityksessä historiallisia hetkiä. 

Coitus Int Revival 50 eturivi: Pena Penninkilampi – laulu, Mikko Alatalo – laulu, huuliharppu ja kitara, Harri Rinne – laulu, basso; Takarivi: Juri Lindeman – laulu, kitara; Kalle Alatalo – kitarat, laulu; Ari ”Selkä” Pulkkinen – basso, laulu; Harri ”Oinari” Vainionpää – rummut; Tero Kaario – koskettimet.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *