Mitenkäs siinä kävikään. Se pandemia tuli, oli ja meni.
Ihmiset olivat puolitoista vuotta vajaateholla. Muutama viikko sitten kaikki muuttui. Puhelimet alkoivat soimaan, ihmiset alkoivat palata palvelujen äärelle ja työvoimaa alettiin ottaa pois pakkolomilta.
Rytmi ja tempo nousivat hetkessä. Monilla työpaikoilla rytminvaihdos on aiheuttanut sopeutumisongelmia. Kun on yli vuoden ollut tekemättä juuri mitään, ei ole ihme, että kroppa yrittää pitäytyä autuaallisessa lepotilassa. Eikä pelkästään kroppa, myös aivot ovat joutuneet nopeasti omaksumaan uuden rytmin. Päätöksiä täytyy tehdä nopeasti ja päätettäviä asioita on yhtäkkiä julmetun paljon.
Oma hankaluutensa työelämän uudessa heräämisessä on työvoiman löytäminen. Niin Suomessa kuin Espanjassakin esimerkiksi ravintola-alalta on hävinnyt mittava joukko kovia ammattilaisia. Minne he ovat kadonneet? Ei kai maailmaan niin kauheasti ole syntynyt pandemian aikana uusia työpaikkoja, että ne pystyisivät työllistämään sankat joukot kokkeja ja tarjoilijoita ihan muihin hommiin. Kyse on todennäköisesti väliaikaisesta häiriöstä, pikkuhiljaa porukka palailee omiin ammatteihinsa.
Hoitoala on sitten ihan oma lukunsa. Sieltä kauhean paineen alla työskennelleitä ihmisiä siirtyi kaupan kassoiksi ja puhelinmyyjiksi ihan vaan siksi, etteivät enää jaksaneet. Toivottavasti hekin palaavat takaisin, se on kirjaimellisesti elintärkeää.
Vaikkakin rytminvaihdos on saattanut aiheuttaa stressiä, kyse on kuitenkin äärimmäisen positiivisesta asiasta. Se on merkki siitä, että maailma on terve ja elämä jatkuu.
Pääkirjoitus
Loading ...
