Lukuaika: Uudet sähkömääräykset luovat jotain uutta

Uudet sähkömääräykset luovat jotain uutta

Me suomalaiset olemme aina valittaneet Espanjan kalliista sähkön hinnasta. Samalla olemme kertoneet kokemuksiamme Suomen edullisista sähkölaskuista. Yllätys, yllätys: HEPI –barometrin mukaan jo heinäkuussa 2022 kotitalouksien laskennallinen sähkönhinta kummassakin maassa oli sama. Ja vielä alle EU:n keskiarvon. Suomessa kotitalouksien lämmityksessä ei yleensä käytetä suoraa sähkölämmitystä. Espanjalaisissa kodeissa lämmitys- ja viilennyskustannukset vievät aimo annoksen sähkölaskusta. Tuo sama Suomeen rantautunut ilmalämpöpumppubuumi alkaa näkyä kohta myös suomalaisten sähkölaskuissa.

Nyt Espanjassa voimassa olevien määräysten mukaan julkisten tilojen ja liiketilojen lämpötila ei saa olla kesällä alempi kuin 27 astetta, eikä talvella korkeampi kuin 19 astetta. Tuossa määräyksessä on mielestäni järkeä. On silkkaa hulluutta, että aikaisemmin kaupat ja virastot ovat olleet kylmiä kuin jääkaapit. Ihmiset ovat vilustuneet keskikesällä, kun massiiviset ilmalämpöpumput ovat pauhanneet täydellä teholla. Ja sitten parhaimpien biitsikelien aikana maataan kylmettymän kourissa kotisohvalla.

Tuossa samaisessa määräyksessä sanotaan, että liikeyritysten on pidettävä ulko-ovensa suljettuina ja digitaaliset lämpömittarit pitää olla esillä. Nyt automaattiset ovenavausjärjestelmät ja isot digimittarit myyvät kuin häkä. Covidin ajan maskimiljonäärien ohelle syntyy uusi sukupolvi sähkönsääntelymiljonäärejä.

- Mainos -

Kauppojen on sammutettava liikekylttien ja näyteikkunoiden valaistus kello 22.00. Mitenköhän käy satojentuhansien Málagan jouluvalojen? Nyt on syntymässä kiistaton maaottelu konservatiivisen katolilaisuuden ja ympäristöaktiivien kesken. Tai ehkäpä kompromissina jouluvalot rinnastetaan monumentteihin, jotka voivat yhä saada valaistuksensa.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Markus Aho
Kirjoittaja on Aurinkorannikolla toimiva kiinteistövälittäjä.
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...