Thelman Pullapuodin Jussi joutuu sydänleikkaukseen – paluu Fuengirolaan viivästyy

Fuengirolassa sijaitsevan Thelman Pullapuodin tunnettu vetäjä Jussi Johansson kertoo yllättävistä terveysongelmistaan.

Thelman Pullapuoti on toiminut samassa paikassa Los Bolichesin juna-aseman kupeessa Fuengirolassa jo vuodesta 2002.

Suomalaisia kahvilaherkkuja tarjoavaa yritystä pyörittää Juha ”Jussi” Johansson, 71, yhdessä filippiiniläissyntyisen Thelma-vaimonsa kanssa. Jussi on alunperin porilainen, sittemmin naantalilaistunut entinen merimies.

Espanjan Aurinkorannikon Fuengirolan Suomi-piireissä elämäniloinen Jussi on tunnettu ja pidetty persoona.

Thelman Pullapuoti sijaitsee Fuengirolan Los Bolichesissa. Kuva: Facebook @thelmanpullapuoti.

”Vietin eilisen päivän TYKS:n sydänosastolla”

Jussi ja Thelma viettivät kesäänsä Suomessa monien Aurinkorannikon suomalaisten tapaan.

Yrittäjä kertoo, että heidän piti lähteä perjantaina (15.9.) Naantalista ajamaan Euroopan halki kohti Fuengirolaa, mutta kohtalo päätti toisin.

”Mutta mutta mutta… voi tulla kaikenlaista yllätystä”, Jussi kirjoittaa julkisessa Facebook-päivityksessään Thelman Pullapuodin sivulla.

”Vietin eilisen päivän TYKS:n sydänosastolla aikaisempien holter- ja sydämen ultraäänitutkimuksien johdosta. Varjoainekuvaus jossa ilmeni 3 tukosta, kovia kalkki (pitkiä) juttuja joita ei edes yritetty avata pallolaajennuksella”, hän selostaa.

Pian leikattava Jussi lupaa tulla Fuengirolaan

Jussin mukaan sydänkirurgi luokitteli löydökset vakaviksi, ja miehellä on nyt pikainen leikkausaika 25. syyskuuta.

”Hetki Thelman kanssa mietittiin ja aika sovittiin”, Jussi sanoo.

Pullapuodin suosittu vetäjä lupaa, että paikka aukeaa ja aviopari nähdään Fuengirolassa vielä tänä syksynä.

”Me tullaan sinne mutta päivämäärä on vielä auki. Kaikki tavarat on myös tulossa. Mämmit ja joulujutut. Joo ja runebergit myös.”

Artikkelin kirjoittaja

Fuengirola.fi
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Onko Venäjä uhka Suomen itsenäisyydelle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...