Ihmettele niitä ihmisiä, jotka ylenkatsovat sitä rikkautta, mitä suomalaisyhteisö tuo ulkomailla asuttaessa ja lomailtaessa.
Itse olen asunut pari vuotta Pohjois-Amerikassa, Kanadan puolella Torontossa.
Naapurit olivat kaikki kanadalaisia. Kanadalaisuus ei kuitenkaan merkitse sitä, että he olisivat niin sanotusti alkuperäisiä. Alkuperäisiä ovat vain intiaanit.
Kanadaan on tullut siirtolaisia kymmenistä eri maista. He elävät sopuisasti yhdessä kulttuurieroista huolimatta.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö jokaiselle kansallisuudelle olisi muodostunut oma yhteisö. Yhteisö pitää yllä maan kulttuuria, järjestää erilaisia rientoja ja muuta viriketoimintaa.
Itse osallistuin suomalaisyhteisön toimintaan aktiivisesti ja avustin paikallista suomenkielistä lehteä Vapaa Sanaa.
Koin yhteyden suomalaisiin suureksi rikkaudeksi sitä huolimatta, että ystävyyksiä syntyi myös kanadalaisten kanssa.
Nyt kun vietän yhä enemmän aikaa Fuengirolassa, olen törmännyt kotimaassa keskusteluihin, joissa vähätellään, jopa ihmetellään, että miten minä viitsin pyöriä Aurinkorannikolla suomalaisten parissa.
Mitä ihmettä?
Sama kansallisuus ja yhteinen kieli alentaa kynnystä tutustua uusiin ihmisiin. Ihan samoin kuin yhteiset kansakuntana koetut kokemukset ja pinnalla olevat Suomen asiat. On helppo puhua ja löytää jutunjuurta, josta molemmat ovat kiinnostuneita.
Tämä ei toki poista sitä, ettenkö voisi pubissa katsoa futispeliä brittien kanssa. Näin joskus tulee tehtyä.
Mutta mieluummin minä menen Roostersiin katsomaan Liigakiekkoa. On siinä kuitenkin tutumpi olo ja enemmän yhteistä koettavaa.
Toki espanjaa taitamattomana (toistaiseksi) minun ei ole kovin helppo saada paikallisiin edes kontaktia, englanti kun ei ole täkäläisten ihmiset vahvuuksia.
Mikä ihme siinä on, että ruotsalaisessa tai brittiläisessä yhteisössä ei ole mitään sellaista, että se saisi joidenkin suomalaisten otsat kurttuun, mutta suomalaisessa yhteisössä on.
Ai, mistäkö päätelmäni joidenkin suomalaisyhteisöihin suhtautumisesta on peräisin? Ihan perstuntumalta sanon, koska niin monen suusta olen kuullut seuraavan kommentin:
”Jos lähden ulkomaille, niin en minä ainakaan suomalaisia halua tavata.”
Itse haluan, on kiva nähdä suomalaisia tuttuja ja puolituttuja Fuengirolassa. Yhtä kaikille on se, että vaikka kotimaassa tervehtiminen jäisikin, niin täällä nousee lapa herkästi pystyyn.
Ollaan ylpeästi suomalaisia ulkomaillakin ja tunnustetaan muiden kulttuurien arvo elämämme rikastuttajina.
Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos.
Loading ...
