Rokotukset lähestyvät viisikymppisiä

 

Tänään (13.5.) Los Bolichesin terveyskeskuksesta saamamme tiedon mukaan Fuengirolassa annetaan tällä hetkellä rokotusaikoja vuonna 1967 ja sitä aiemmin syntyneille. Ajan saa joko odottamalla, että terveydenhuollosta soitetaan, tai varaamalla sen itse.

Itse ajan voi varata ainakin älypuhelimella Salud Responde -sovelluksen kautta, soittamalla numeroon 955 54 50 60 tai käymällä henkilökohtaisesti omalla terveysasemalla varaamassa ajan. Jos ajan käy varaamassa paikanpäältä, mukana pitää olla henkilöllisyystodistus ja espanjalainen sairausvakuutuskortti.

Rokotustodistuksen esimerkiksi matkustamista varten voi ladata itse Salud Andalucía -sovelluksen avulla, kunhan on saanut molemmat annokset (Janssenin tapauksessa yksi riittää).

- Mainos -

Rokotustodistuksen voi käydä anomassa myös terveyskeskuksesta. Hakemuksen saa jonottamatta terveyskeskuksen ovelta ja sen voi täyttää ja jättää saman tien. Todistuksen voi hakea noin 1-2 viikon kuluttua terveyskeskuksesta.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista