Nyt puhuu Aurinkorannikon uuden rantaradan isä: maasiltoja pitkin tunnissa Málagasta Marbellaan asti

Uusi ehdotus Espanjan Aurinkorannikon rantaradasta tarjoaa konkreettista ratkaisua ikuisuuskysymykseen. Rantatien keskellä maasiltoja pitkin kulkeva junayhteys Málagasta Marbellaan olisi helpompi, nopeampi ja selvästi edullisempi.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
8 min lukuaika
Kokeneen liikkuvuuskonsultti Lluis Sanvicensin (kuvassa) ehdotus Espanjan Aurinkorannikon rantaradasta on selkeä, konkreettinen ja ennen kaikkea edullinen.

 Espanjan Aurinkorannikolla Málagan maakunnassa asuu liki kaksi miljoonaa ihmistä, koko Andalusian itsehallintoalueella 8,5 miljoonaa. Lisäksi alue on yksi Euroopan suosituimmista lomakohteista, missä käy  vuosittain yli 30 miljoona turistia (2022).

Tätä monikymmenmiljoonaista ihmismassaa palvelee ruuhkainen, onnettomuusaltis ja vanha Välimeren rantaa pitkin kulkeva A-7-tie. Mutkainen ja ahdas rantatie on rakennettu 1960-luvulla, jolloin liikennemäärät ja autoilu olivat tyystin toista kuin nykyaikana.

Moni suomalainenkin autoilija tunnistaa A-7:n sykettä nostattavan lyhyet exit-kaistat, jotka aiheuttavat sekä vaaratilanteita että jonoutumista.

Maksumoottoritie AP-7 taas on kallis, ja siksi väljä. Se ei tarjoa ruuhkiin ratkaisua.

- Mainos -

Lue myös: Maksutie AP-7 on Espanjan neljänneksi kallein kesäväylä – nyt tietullien hinnat tippuvat

Julkinen likenne eteläisessä Espanajassa on linja-autojen sekä Málagasta vain Fuengirolaan kulkevan Renfe-junayhteyden varassa. Renfe on suosittu, mutta usein hyvin täynnä

Lue myös: Aurinkorannikon junaliikenne lähes ennätysvilkasta

Viaduktia eli maasiltaa pitkin kulkeva juna Qatarin Dohassa.

Radaton Marbella on poikkeus koko Espanjassa

Marbella on koko Espanjan ainoa yli 100 000 asukkaan kaupunki, missä ei ole junayhteyttä.

Yli 20 vuoden ajan Aurinkorannikon asukkaat ovat uneksineet lähijunasta, joka kulkisi Málagasta ainakin Marbellaan ja miksei kauemmaksikin, Esteponaan ja jopa Gibraltarin juurella sijaitsevaan Algecirassiin saakka. Juna ratkaisi lopullisesti ruuhkat ja teiden pullonkaulat, lisäisi turvallisuutta, vähentäisi päästöjä ja parantaisi ilmanlaatua.

Maanpuutteen, kalliin noin 4 miljardin euron budjetin ja byrokratian vuoksi kaikki toiveet rantajunasta ovat tähän asti sammuneet. Puheita, vaalilupauksia ja ehdotuksia on ollut, konkretiaa ei.

Myös Espanjan valtion laiskuus on herättänyt kiukkua Andalusiassa. Vastikään paikallismedia kertoi, kuinka pääministeri Pedro Sanchezin johtama hallitus ohjasi yli 6 miljardia euroa Katalonian infrastruktuurin parantamiseen, kun taas Andaluaissa on jääty nuolemaan näppejä.

Nyt esiin on noussut kuitenkin uusi tutkimus, joka on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Kyse on espanjalaisen liikkuvuuskonsultti Lluis Sanvicensin tekemästä selkeästä, konkreettisesta ja ennen kaikkea edullisemmasta ehdotuksesta.

- Mainos -

Uuden rantarataidean isä esitteli tutkimuksensa tuloksia syyskuussa. Hän avasi suunnitelmansa yksityiskohtia AZ Costa del Sol -lehden haastattelussa.

Sanvicens on Málagassa 20 vuotta asunut katalonialaissyntyinen insinööri ja kokenut alan konsultti.

Lue myös: Uusi visio lähijunasta Marbellaan

Aurinkorannikon metrolla tunnissa Málagasta Marbellaan

Konsultti ehdottaa, että Aurinkorannikon lähijunaverkostoa laajennetaan ensialkuun Marbellaan saakka.

Ratkaisu on laittaa junat kulkemaan ilmateitse rakentamalla viadukti eli maasilta, joka kulkee rinnakkain A-7-rantatien kanssa.

– Tavoitteena on matkustaa 61 kilometrin päässä olevaan Marbellaan Málagasta hieman yli tunnissa, Lluis Sanvicens sanoo.

– Tämä tulevaisuuden rantajuna tai ”Aurinkorannikon metro” palvelisi miljoonaa asukasta ja ratkaisisi historiallisen esteen alueella.

Metrorail-juna kulkee USA:n Floiridan osavaltiossa Miamissa pitkin ilmasiltaa.

- Mainos -

Tunneliratkaisu on kallis ja saavuttamaton

Konsultin tekemä tutkimus perustuu Málaga-Fuengirola -radan menestykselliseen malliin.

Itse asiassa hänen alkuperäinen ajatuksensa oli selvittää, miten olemassa olevaa lähijunareittiä voisi parantaa, vähentää sen nykyistä 20 minuutin tiheyttä ja muuttaa se enemmän metromaiseksi.

– Fuengirolaan liikennöivän junareitin nykyinen tiheys ei ole ihanteellinen, mikä johtuu siitä, että 31 kilometrin junareitistä 12 kilometriä on yksiraiteista, konsultti huomauttaa.

– Analysoimalla radan osio osiolta näin mahdollisuuden kaksoisraidan asentamiseen jopa kahdeksan kilometrin matkalle, jolloin jäljelle jäisi vain neljä kilometriä yksiraiteista rataa. Tämä mahdollistaisi tiheyden kaksinkertaistamisen ja vähentämisen jopa kymmeneen minuuttiin, mikä olisi samanlainen kuin metro.

Oppia ilmajuniin Miamista, Dohasta ja Dubaista

Tämän analyysin tehtyään konsultti päätti jatkaa ja harkitsi mahdollisuutta laajentaa sitä aina Marbellaan asti.

– Havaitsimme, että maasiltojen rakentaminen oli kaikkein toteuttamiskelpoisin ratkaisu. Maanalaisella junalla olisi enemmän riskejä, ja se veisi enemmän aikaa ja rahaa. Lisäksi rantatien varrella asutusalueet ovat kauempana toisistaan.

Maailmalla on lukuisia esimerkkejä ilmateitse toimivista lähijunaradoista. Esimerkiksi Yhdysvaltojen Floridassa Miamissa kulkee Metrotrail pilvenpiirtäjien välissä silloilla, samoin Qatarin pääkaupungissa Dohassa sekä Arabiemiraattien Dubaissa.

Myös Fuengirolassa juna kulkee jo nyt osittain maasiltaa eli viaduktia pitkin suomalaisille tutulla junakadulla pääteasemalleen.

Fuengirolan tuttu juna-asema.

Kuusi asemaa Fuengirolaan, neljä Mijasiin

Suunnitelman mukaan korotettu viadukti kattaisi yhteensä 25 kilometriä ja rakennettaisiin moottoritien keskialueelle pylväiden avulla. Fuengirolasta alkaen siihen sisältyisi yhteensä yksitoista uutta pysäkkiä: neljä Mijasissa ja seitsemän Marbellassa.

Tutkimus ehdottaa tunnelien käyttöä vain kaupunkialueiden saavuttamiseksi, sekä Fuengirolassa että Marbellassa ja itse Málagassa.

– Fuengirolassa nykyinen lähijuna saapuu viaduktilta ja päättyy maanalaiseen asemaan. Tämä pitäisi parantaa ja tehdä koko matka maan alla. Tämä tarkoittaisi 3,2 kilometriä tunnelia ja neljää asemaa. Lisäksi tätä tunnelia ennen olisi yksi asema ja perässä yksi korotettu asema eli Fuengirolassa olisi yhteensä kuusi juna-asemaa, liikkuvuuskonsultti Lluis Sanvicens suunnitelee.

– Mijasiin yritämme sijoittaa neljä korotettua asemaa. Marbellassa olisi kolme korotettua asemaa esikaupunkialueella, ja kun juna lähestyy kaupungin kaarta, alkaisi tunneli kohti Pirulíä ja kongressikeskusta. Siellä olisi neljä maanalaista asemaa lisää, yhteensä seitsemän.

Lue myös: Junayhteys Málagan ja Granadan välille

1,7 miljardin budjetti on yli puolet aiempia pienempi

Rantajunan kokonaisreitti olisi 61 kilometriä, ja siinä olisi kolmekymmentä asemaa, joita matka-aika päästä päähän olisi 62 minuuttia.

– Nämä ajat voisivat lyhentyä 50 minuuttiin pikapalveluilla, kuvailee tutkimus, joka sisältää muistion, karttoja ja vielä yllättävämmän budjetin: 1,7 miljardia euroa.

– Olen yrittänyt antaa realistisia lukuja tutkittuani olemassa olevia olosuhteita ja tarvittavia töitä. Olen käyttänyt vuoden 2017 hintoja viitekohtana ja lisännyt niihin 20% odottamattomia kuluja ja 15% inflaatiota. Projekti on toteuttamiskelpoinen ja voitaisiin rakentaa vaiheittain, vakuuttaa Sanvicens.

Renfen reittikartta asemineen Málagan ja Fuengirolan välisellä radalla 2023.

”Valmista voisi olla jo parissa vuodessa”

Konsultin mukaan rantatietä ei tarvitsi sulkea junaradan rakentamisen vuoksi.

– Työ olisi täysin yhteensopiva liikenteen ylläpitämisen kanssa tiellä. Ei tarvitse sulkea 25 kilometriä kerrallaan, vaan se tehdään pieninä osina, kaistoja voidaan rajoittaa, jättää ne yhteen kahden sijaan, työskennellä yöllä, vähemmän haitallisina vuodenaikoina, tutkimus vakuuttaa.

– Pylväitä voidaan asentaa keskelle moottoritietä ja sivuille, ja sitten lautojen asentaminen voidaan tehdä yöllä, kun liikennettä ei ole. Se on toteuttamiskelpoinen projekti. Uskaltaisin sanoa, että riippuen siitä, kuinka monta osuutta tehdään, se voisi olla valmis parissa vuodessa.

Lue myös: Junalla pääsee, pitäisi päästä pidemmällekin

Tarvitaan poliittista tahtoa ja yhteen hiileen puhaltamista

Sanvicensilla on kokemusta Málagan metrosuunnitellusta, ja hän kertoo saaneensa runsaasti palautetta rantaradan uuden idean julkaistamisen jälkeen. Yhteyttä ovat ottaneet niin tavalliset kansalaiset kuin hallintoviranomaiset ja poliittiset puolueet.

– Jotta rantarata etenisi, se tarvitsee poliittista tahtoa edistää sitä virallisesti.  Tämän jälkeen tehtäisiin tiedonanto, jotta ihmiset voisivat tehdä muistutuksia, sitten suunnitelmat ja lopulta aloitettaisiin rakennustyö. Se on pitkä prosessi, mutta mitä pikemmin aloitetaan, sitä parempi. Joitakin asioita voidaan tehdä välittömästi, kuten Málaga-Fuengirola-linjan parantaminen. Toiset, kuten viadukti tai tunnelit, vaativat enemmän aikaa hallinnollisessa prosessissa.

Kuusi kuntaa, aluehallinto ja valtio…

Asiakirjat ovat tällä hetkellä pöydällä, samoin kuin aikaisemmat samankaltaiset luonnokset, jotka eri syistä eivät koskaan päässeet toteutusvaiheeseen.

– Tämä on projekti, jossa on saatava kuusi kuntaa, aluehallinto ja valtionhallitus sopuun. Se on erittäin vaikeaa. Kun eri hallintoja on mukana, yhteisymmärryksen saavuttaminen ei ole helppoa. Asioiden selväksi saaminen on ehkä hankalaa, mutta kun konsensus saavutetaan, kaikki etenee nopeasti.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *