Keskikesän juhlaa vietetään isosti ja iloisesti myös Espanjan Aurinkorannikolla. Juhannus eli Fiesta de San Juan on Espanjassa samalla virallinen kesän aloitus: silloin alkaa uimakausi ja koululaiset pääsevät lomille.
Aurinkorannikolla on yli 120 kunnallista uimarantaa, jotka täyttyvät juhannuksen taianomaisena iltana ja yönä sadoistatuhansista juhannusjuhlijoista. San Juan on Espanjasssa aina 23. kesäkuuta riippumatta viikonpäivästä – tänä vuonna se osuu sunnuntaille, kun viime vuonna espanjalainen juhannus oli lauantaina.
Nyt siis juhannusjuhlat ja -riemu ovat Aurinkorannikollakin ylimmillään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, ja tästä johtuen monet työntekijät ovat anoneet maanantaita vapaaksi. Maanantai on kuitenkin normaali kauppapäivä, jolloin liikkeet palvelevat täysin normaalisti.
Sunnuntaina 23.6. sen sijaan esimerkiksi Mercadonat ovat kiinni.
Lue myös: ”Radikaali rajuilma” iskee Espanjaan – mutta Aurinkorannikko säästyy juhannussateilta
Alkoholinkäyttö juhannuksena eroaa Suomesta
Juhannus on Espanjassa perhejuhla, jossa korostuu yhdessäolo – mielellään veden äärellä. Andalusiassa perheet kokoontuvat piknik-koreineen ja aurinkovarjoineen jo päivällä rannoille, missä nuotiot leiskuvat ja kokot palavat illan tullen – niitä saa sunnuntaina nyt polttaa muutamin paikoin luvallisesti.
Espanjalaiseen tapaan myös ruokaa ja juomaa pitää olla yllin kyllin, samoin ääntä. Jokainen rannikon kunta järjestää omat juhlansa, joissa on esiintyjiä niin lapsille kuin aikuisillekin: yhtyeet soittavat, juhlakansa tanssii.
Ilotulitteitakin ammuskellaan iloisesti keskiyön aikaan monin paikoin.
Suomalaiseen festarijuhannukseen tai ylipäätään juhannusperinteisiin verrattuna Espanjaa erottaa kohtuullisempi alkoholinkäyttö. Olutta ja viiniä pidetään ruokajuomina, joten niitä toki nautitaan palan painikkeeksi rantapiknikillä, mutta känniörvellystä Espanjassa harvemmin juhannuksenakaan tapaa.
Toiveet poltetaan kokossa
Juhannukseen kuuluu myös Espanjassa vahvasti taikausko. Ilta on omistettu erilaisille toimenpiteille puhdistautumiseen, parantumiseen ja uuteen onneen.
Yksi tyypillisimmistä juhannustaioista on esineiden polttaminen tai paperille kirjoitettujen toiveiden ja pelkojen polttaminen kokossa. Paperille voi kirjoittaa, mitä toivoo tulevalta vuodelta tai listata vaikkapa asioita, joita pelkää tai haluaa jättää taakseen. Paperi poltetaan keskiyöllä, jotta paha energia katoaisi tai vastaavasti hyvä asia toteutuisi.
Jotkut myös polttavat esineitä, kuten vaatekappaleen tai korun, jonka uskotaan tuoneen huonoa onnea.
Ongelmien uskotaan poistuvan myös hyppimällä nuotioiden yli juhannuksena. Se on hyvin suosittu tapa, joten ei kannata ihmetellä, jos rannalla liekkien yli pomppiviin ihmisiin Espanjassa törmää. Rituaaliin kuuluu nuotion yli hyppääminen vähintään seitsemän kertaa, jotta hyvä onni suosisi seuraavan vuoden ajan.
Monelle suomalaisellekin tuttu tapa on keskiyön uinti, jolloin käydään puhdistautumassa vanhoista asioista. Jotkut pulahtavat veteen kokonaan, osa kastaa vain jalkojaan.
Andalusiassa on suosittua pestä kasvot merivedellä keskiyöllä, sillä sen avulla uskotaan säilyvän terveenä ja kauniina seuraavan vuoden. Suomessahan taas uskotaan, että jos pesee kasvot joenrannassa juhannusyönä, vastarannalla näkee tulevan puolison.
Lue myös: Tässä ovat Espanjan pyhät ja juhlat vuonna 2024
Juhannusyö nukutaan perunat tyynyn alla
Myös Espanjassa kerätään yrttejä ja naiset tekevät niistä tuoksua, jolla pesemällä puhdistautuu.
Suomessahan uskotaan, että kun juhannusyönä kerää seitsemän yrttiä tai kukkaa ja panee ne tyynyn alle, näkee unessa tulevan morsiamen tai sulhon.
Espanjassa yksi merkillisimpiä vanhoja tapoja taas on nukkuminen juhannusyön yli kolme perunaa tyynyn alla.
Perunoista yhden kuuluu olla kuorittu, toisen merkitty ja kolmannen kokonainen ja kuorimaton. Aamulla käsi laitetaan tyynyn alle ja valitaan yksi perunoista sokkona. Tällä tavoin määritetään, millaista tulevaisuutta on luvassa. Kuorittu peruna symboloi huonoa onnea, merkitty peruna sekä hyviä että huonoja hetkiä ja kuorimaton peruna hyvää onnea.
Fuengirolassa rantaravintoloissa musiikkia aamukolmeen
Fuengirolassa kaikkien rantojen chiringuitot tarjoavat erikoistarjouksia ja elävää musiikkia kolmeen asti aamulla. Lisäksi valkoisiin vaatteisiin pukeutuneet asiakkaat saavat tervetuliaislahjaksi ilmaisen cocktailin
Fuengirolan kaupunki ilmoitti, että ”rantabaarit ovat jälleen San Juanin valkoisen yön kohtauspaikka”. Kaupunki tekee yhteistyötä chiringuitojen omistajien kanssa tänäkin juhannuksena. Vuoden lyhimmän yön aikana Fuengirolan rantaravintoloissa on tarjolla live-esityksiä, ruokaa ja juomaa.
– Noin vuosikymmen sitten kaupunginvaltuusto päätti muuttaa tapaa juhlia San Juania, joka siihen asti koostui suuresta konsertista yhdellä rannoistamme. Sen sijaan aloimme tarjota monia konsertteja, mutta ne jaettiin koko kaupungin ranta-alueelle, kaupungin edustaja kertoo.
Fuengirolassa ei saa sytyttää elävää tulta juhannuksena 2024.
– Kokkojen tekoa rannalla ei sallita ja valvomme tätä.
Siivoukseen on kiinnitetty huomiota, sillä tuhansien juhlijoiden jäljiltä rannoille kertyy valtavasti roskaa. Esimerkiksi viime juhannuksena pelkästään Málagan kaupungin rannoilta kerättiin 35.000 kiloa roskaa. Fuengirolassa siivoustiimi koostuu 45 ahkerasta ammattilaisesta.
– He aloittavat työnsä kello kuusi aamulla, jotta aamulla yhdeksän aikoihin kaikki rantamme ovat taas täydellisessä kunnossa.