Blogi

Muistoja menneestä

Stadilaiset viettivät 10-vuotisjuhliaan. Avajaisissa muistelin omaa nuoruuttani.

Vapun jälkeisenä päivänä 1945 kiiri tieto Hitlerin itsemurhasta. Toinen maailmansota loppui Euroopassa. Sinä päivänä synnyin ja kun pääsin kotiin, Eurooppa jaettiin kapitalistisiin ja kommunistisiin maihin.

Ensimmäiset kokemukseni siitä, että olin suurta ikäluokkaa sain, kun aloitin kansakoulun. Osa joutui iltavuoroon. Meitä oli niin paljon.

Murrosiässä halusimme tehdä irtioton vanhemmasta sukupolvesta. Syntyi nuorisokulttuuri, jolla oli oma kielensä, muotinsa, elokuvansa, musiikkinsa, tanssinsa ja poliittiset mielipiteensä.

Suurimman vaikutuksen teki James Dean elokuvassa ”Nuori kapinallinen”. Toinen oli ”West Side Story”. Suomalaisista elokuvista vaikuttavin oli Mikko Niskasen ”Käpy selän alla”. Se kuvasi hienosti teini-ikäisten kasvukipuja.

James Deanin suosion myötä farkkumuoti teki maihinnousun Suomeenkin. Yksi ja toinen poika veti Jamekset tai Levikset jalkaansa. Tytöt tupeerasivat tukkansa suureksi palloksi, pukeutuivat kellohameisiin ja vetivät nilkkasukat sekä tennarit jalkaansa.

Idolimme välittivät tuntojamme. Lähes ekstaasissa kuuntelimme Paul Ankan iki-ihanaa Dianaa. Sen jälkeen tulivat Beatlesit, Elvis ja monet muut.

Rock´n rollin rinnalle tulivat poliittiset laulut ja aatteet. Vanhan ylioppilastalon valtausta menin uteliaisuuttani katsomaan, mutta kun alettiin heitellä savupommeja, lähdin ulos.

Ajan myötä opimme, että todellisuus on ihanteitamme raadollisempi. Elämä jatkui työn ja perheen yhteensovittamisessa.

Nyt on meneillään suurten ikäluokkien toinen vapaudenaika opiskeluajan jälkeen. Ehkä me nuoruuden kielikuvin skruudaamme maukasta murkinaa, hengailemme kliffoissa mestoissa, pamlaamme frendiemme kanssa, joskus myös bailaamme baanalla ja diggaamme duunata nastoja juttuja.

Marjatta Jabe

Kolumnit

Pääkirjoitus

Kännissä rattiin

Tällä viikolla julkistettiin tutkimus, jonka mukaan suomalaiset suhtautuvat rattijuopumukseen muihin eurooppalaisiin...
Marjatta Jabe

Muistoja menneestä

Stadilaiset viettivät 10-vuotisjuhliaan. Avajaisissa muistelin omaa nuoruuttani. Vapun jälkeisenä päivänä 1945...

Viikon kysymys

Moniinko pikkujouluihin aiot osallistua?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Varaa saunavuoro: (+34) 646 111 203