Luotijuna vie Aurinkorannikolta Madridiin – näin helppo, nopea ja halpa se on  

Reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa pääsee kätevästi Málagasta suoraan Espanjan pääkaupungin sydämeen. AVE-luotijuna tarjosi miellyttävän ja kohtuuhintaisen matkakokemuksen.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
5 min lukuaika
AVE-luotijunalla pääsee vaivattomasti Espanjan Aurinkorannikolta Málagasta Madridiin – tai sieltä eteenpäin vaikkapa Barcelonaan ja Ranskaankin. Kuva: Jari Peltomäki.

Lähtö perjantai-iltapäivänä, paluu sunnuntaina illansuussa. Täydellinen viikonloppumatka Madridiin onnistuu Espanjan Aurinkorannikolta raiteita pitkin helposti ja ripeästi. Eikä hintakaan päätä huimaa. 

Espanjassa luotijunat ovat arkipäivää, ja kilpailukin toimii. Valtiollisen Renfen AVE-junien kanssa matkustajista kilpailevat yksityiset halpajunayhtiöt Iryo ja Ouigo.

Málagasta liikennöivät AVE ja Iryo, jotka mainostavat yhdensuuntaista lippua halvimmillaan parinkymmenen euron hintaan. Tuohon hintaan joutuu toki tinkimään kellonajasta ja matkustamaan kukonlaulun tai yöpuun aikaan. 

Me otimme testimielessä AVE:n meno-paluumatkat Málagasta Madridiin. Meno mentiin parhaassa Premier-luokassa, paluu tavallisessa Basic-luokassa, hinta 90 euroa per henkilö helmikuun lopussa.  

Meno-paluu maksoi 90 euroa

- Mainos -

Vertailun vuoksi: lentämällä meno-paluun olisi saanut samoihin aikoihin halvimmillaan turistiluokassa 70 eurolla, mutta isommalla vaivalla ja ajallisesti lopputulos olisi ollut luultavasti sama. Koska lentokentät eivät sijaitse kaupunkien keskustoissa kuten juna-asemat, aikaa ja rahaa olisi mennyt sekä siirtymiin että turvatarkastuksiin. 

Luotijunamatka kestää 2 tuntia 35 minuuttia, lento 1 tunti 15 minuuttia.  

AVE-luotijunan rataverkko on liki 4 000 kilometriä pitkä.
Päätoimittaja Jari Peltomäki testasi luotijunan.

Lähijunan lippu sisältyy hintaan 

Mutta nyt siis junaan! Lippuun sisältyivät myös lähijunan (Cercanías) liput, joten Fuengirolasta oli helppo lähteä liikkeelle. Hyppäsimme perjantaipäivänä Los Bolichesin asemalta kyytiin ja kolkuttelimme Málagaan Maria Zambronan asemalle. 

Málagan päässä piti vain näyttää luotijunan lipun QR-koodia ja aseman portista pääsi ulos.

Málagan tyylikkäällä juna-asemalla on Centro Comercial Vialia -kauppakeskus, jossa on palveluja Mercadonasta ja Bershka-vaatekaupasta lähtien, kahviloita ja ravintoloita. Vähän kuin Kampin kauppakeskus Helsingissä hitusen pienemmässä mittakaavassa. 

Meillä menomatkan Premier-lippuihin kuului sisäänpääsy Renfen vip-loungeen (Club Sala), joka sijaitsee lähtölaitureiden yläpuolella. Paikka on hyvin kyltitetty ja hissillä pääsee toiseen kerrokseen. Tarjolla on lentokenttäloungien tapaan mukavat nojatuolit ja sohvat, ilmaisia suolaisia ja makeita herkkuja sekä tietysti juomia, viiniä ja oluttakin. 

Lähtölaiturille mentäessä on nopea ja sangen ylimalkainen turvatarkastus, jossa laukut laitetaan läpivalaisuun. Ennen junaan nousua näytetään vielä laiturilla lippua tarkastuskopissa, jonka jälkeen pääsee etsimään oikean vaununsa. 

Renfen vip-lounge Club Sala Malagan asemalla on mukava ja rauhallinen.
AVE-luotijunan Premier-luokan vaunu.
Premier-luokan nahkaistuimet ovat tilavat ja säädettävät.

Michelin-tasoinen junamenu 

Premier-luokan vaunu oli rauhallinen ja tyylikäs. Mustan, mukavan nahkaistuimen pystyi säätämään mieleisekseen, laturipistoke ja ilmainen wifi-yhteys täydensivät kokemusta.

- Mainos -

Hintaan kuului Michelin-tasoisen keittiömestarin luoma lounasmenu ruokajuomineen; valittavana oli kolme eri menua (kala, liha ja pasta). Menun on luonut espanjalainen keittiömestari Ramón Freixa, jonka Madridin-ravintola on saanut kaksi Michelin-tähteä ja kolme Repsol-aurinkoa.

Ruoka olikin odotetun herkullista. Kahvit ja avecit kruunasivat ruokailun.

AVE-luotijuna kulkee nopeimmillaan 310 km/h, mutta Madridin-matkallamme se ylsi parhaimmillaan 290 nopeuteen. Vauhtia ei käytännössä tunne paikalla istuessa, mutta vehreät Espanjan sisämaan maisemat vilistävät varsin vauhdilla ikkunoista. Juna ei pysähdy missään, vaan paahtaa runsaassa kahdessa ja puolessa tunnissa 530 kilometrin matkan. 

AVE-luotijunan Premier-luokan lounaslista: liha-, kala- tai pastamenuun sisältyvät alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka.
Lihalounas oli maistuva. Ruokajuomat kuuluivat luonnollisesti tarjoiluun.

AVE-rataverkko on Euroopan pisin

AVE on lyhenne sanoista Alta Velocidad Española eli espanjalainen suurnopeus, mutta ave tarkoittaa espanjaksi myös lintua.

Se aloitti liikennöinnin vuonna 1992 Sevillan ja Madridin välillä. AVE-rataverkon pituus on liki 4 000 kilometriä, ja se on Euroopan pisin suurnopeusrataverkko. 

Madrid-Málaga -yhteys avautui 2007

Madrid-Málaga -väli aukesi joulukuussa 2007. Aurinkorannikolta junamatkoja on tehty sen jälkeen yli 33 miljoonaa, ja ympäristökin kiittää. On laskettu, että suurnopeusjunien käyttö on 16 vuoden aikana estänyt 1,5 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt ilmakehään. Samoin se on säästänyt 47,5 miljoonaa litraa bensiiniä, jos junan sijaan matkoihin olisi käytetty yksityistä ajoneuvoa. 

AVE kiitää halki Espanjan Málagasta Madridiin kahdessa ja puolessa tunnissa.

Madridissa on helppo kävellä 

Madridissa AVE tulee suoraan pääkaupungin ytimeen, Atocha-Almudena Grandes -asemalle. Olimme varanneet hotellin aseman läheltä, mistä oli lyhyt kävelymatkalle kaikkialle Madridin nähtävyyksiin. Ja toki metrolla pystyi säästämään askelia, joita kyllä kertyi: pelkästään lauantaina yli 18 000 askelta. 

Juna-aseman lähellä ovat Madridin kuuluisat museot kuten Prado, Retiron upea puistoalue, samoin historiallinen keskusta Gran Via -ostoskatuineen. 

- Mainos -

Turistiluokassa ei ole latauspistoketta

Paluumatka turistiluokan vaunussa oli ripeä ja mukava sekin. Istuimessa ei tosin ollut latauspistoketta eikä ilmaista wifiä, mutta tarjoilukärry kiersi myymässä juotavia ja pikkupurtavaa, lisäksi junassa on ravintolavaunu. Vaunut ovat siistejä, vessat hoidettuja. 

Málagan päässä oli helppo siirtyä AVE:sta Fuengirolan-lähijunaan, QR-koodia portilla näyttämällä.  

Kaikki junat kulkivat ajallaan eikä mañana-meiningistä ollut tietoakaan. Miellyttävä, suositeltava kokemus kaikkinensa!

Madridin päärautatieasema on Atacha-Almudena Grandes, minkä sisällä on näyttävä trooppinen puutarha.

Jaa tämä artikkeli
4 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *