Lukuaika: Kuningas Elvis avaa Kukon syksyn

Kuningas Elvis avaa Kukon syksyn

Elvis Presleyn musiikki elää edelleen ja löytää tiensä aina uusien sukupolvien sydämiin. Yhdysvaltalaista artistia on tituleerattu 1900-luvun tunnetuimmaksi henkilöksi.

Tyylikkäistä Elvis-tulkinnoistaan tunnettu Aron konsertoi avaa Kukon viihdesyksyn.

Luvassa on kaksi erilaista Elvis -konserttia.

Tiistaina 26.9 Aron konsertoi ensimmäistä kertaa Elvis gospel-teemalla ja torstaina 28.9 on vuorossa vauhdikas Elvis Forever show kaikkine isoine Elvis hitteineen.

Gospel-Elvista puhtaan valkeassa puvussa.

- Mainos -

Aron on kansainvälistä tunnustusta saanut Suomen johtava Elvis-tulkki, jonka tyylikäs ja näyttävä Elvis-show on ollut suosittu ohjelmanumero erilaisissa tilaisuuksissa ja konserteissa sekä Suomessa että ulkomailla.

Aron on saanut ihmiset liikkeelle myös upeilla kirkkokonserteillaan. Näissä konserteissa nuo Elviksen tunnetuiksi tekemät ikimuistoiset Gospel-kappaleet ovat tarjonneet koskettavan ja mieleenpainuvan elämyksen jo tuhansille ihmisille.

Erityistä kiitosta Aron on saanut paitsi vaikuttavasta äänestään, niin myös hänen tavastaan esiintyä ja kohdata yleisö.

Varaa paikkasi Elvis iltoihin sähköpostitse kukko.events@gmail.com

Tässä pari Aronin musiikkivideota. Ensin vanha tuttu Elvis-hitti Return to sender.

Seuraavaksi Aronin koskettavaa gospel Elvis tulkintaa Where could I go but to the Lord

- Mainos -

 

Aron – Elvis gospel

Ti 26.9. klo 19

Liput ennakko10€/ovelta 13€

 

Aron – Elvis Forever show

To 28.9. klo 19

Liput ennakko10€/ovelta 13€

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...