Lukuaika: Kokoomus ajaa palvelusetelin hyväksymistä EU:ssa

Kokoomus ajaa palvelusetelin hyväksymistä EU:ssa

 

-Kyllähän tällainen kannustaa meitä yhdistyksenä toimimaan ja nostamaan Aurinkorannikkoakin koskevia asioita esille puolueen sisällä. Kun aloite on hyväksytty tärkeimmissä puolue-elimissä, siitä tulee osa puolueen tavoiteohjelmaa. Kun Kokoomus seuraavan kerran on mukana hallitusneuvotteluissa, viimeistään silloin tämä asia on agendalla, Aurinkorannikon Kokoomuksen puheenjohtaja Matti Kairi iloitsee.

Aloitteen tavoitteena on mahdollistaa varsinkin seniori-ikäisten suomalaisten asuminen Aurinkorannikolla senkin jälkeen, kun hoivapalvelut tulevat välttämättömiksi. Mikäli kuntien myöntämä palveluseteli kelpaisi myös Espanjassa, se parantaisi tätä mahdollisuutta huomattavasti.

-Hoivapalvelujen järjestäminen Espanjassa on selvästi edullisempaa kuin Suomessa. Palvelusetelin käyttömahdollisuus Espanjassa jopa säästäisi kuntien rahoja. Jo nykyisellään oleva palvelusetelin taso olisi riittävä Aurinkorannikolle, asiakkaan omavastuu jäisi kohtuulliseksi ja kunnilta putoaisi iso taakka kiinteistä kuluista.

- Mainos -

Kokoomuksen pitkäaikainen ja vaikutusvaltainen kansanedustaja Paula Risikko on myös iloinen aloitteen läpimenosta.

-Olen todella tyytyväinen, että asia on nyt Kokoomuksen virallisella asialistalla. Nyt voimme ottaa asiaa esille eduskunnassa ja tehdä aloitteita asian edistämiseksi. Se, missä muodossa asia mahdollisesti etenee, on vielä avoin. Kaikki detaljit täytyy tutkia ja selvittää. Asia on kuitenkin hyvä ja tärkeä, sitä on ilo lähteä viemään eteenpäin.

Risikko tuki palvelusetelin käyttöönottoa jo alkukeväällä Fuengirola.fi lehden haastattelussa. https://fuengirola.fi/risikko-palvelusetelin-pitaa-kelvata-ulkomailla/

Hoivasta vientituote

Aloitteen mukainen kehitys tarjoaisi suomalaisille yrityksille tilaisuuden kehittää hoivapalvelusta itselleen uusi vientituote. Tällainen kehitys olisi esimerkki osaamiseen perustuvasta vientitoiminnasta, jossa yhdistetään monien sektoreiden osaamista ja käytetään hyväksi pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan hyvää mainetta.

Hankkeita palvelujen tuottamiseen Aurinkorannikolla on jo meneillään. Niistä pisimmälle on edennyt Priima yhtiöiden ”Calahondan Linnunlaulu” projekti. Siihen tontti on jo hankittu ja arkkitehtisuunnittelu on käynnistymässä piakkoin.

-EU:n alueelle laajennettuna palveluseteli on käytännössä tällä hetkellä ainut olemassa oleva ja käyttökelpoinen malli saattaa ulkosuomalaiset tasapuolisemmin heille kuuluvien sote-palvelujen julkisen tuen piiriin. Toki tämä edellyttää myös toimivaa ja laadultaan hyvätasoista palveluntuottajaverkostoa, joka on olennainen puoli asiassa. Palveluseteli tai ei, jatkamme suunnitellusti. Tuemme palvelusetelihanketta parhaamme mukaan, asiaa kommentoi Priima yhtiöiden toimitusjohtaja Jari Rastas.

Antti Pekkarinen

- Mainos -

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä tv:n musiikkiohjelma kiinnostaa eniten?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...