Blogi

Kiinnostuksen kohteet

Katsaus viime vuoden luetuimpiin juttuihin on mielenkiintoista luettavaa. Ei liene yllättävää, että kiinnostavimmat aihepiirit liikkuvat rikosten, julkkisten ja sääilmiöiden maailmoissa.

Se, että kaksi vuotta vanha bussiaikatauluja käsittelevä juttu nousi koko vuoden luetuimmaksi, oli yllätys. Se kertoo siitä, että niin sanotulle palvelujournalismille on kysyntää. Ihmiset kaipaavat tietoa arkipäivän elämän hallintaan. Samaan kategoriaan menevät myös suositut jutut ilmalämpöpumpun käytöstä tai asunnon suojaamisesta.

Rikosjutut ovat kaikkialla maailmassa luettua aineistoa. Aurinkorannikolle lisää mielenkiintoa tuo se, että Suomen järjestäytynyttä rikollisuutta johdetaan paljolti Aurinkorannikolta käsin. Moni Suomen etsityimmistä rikollisista majailee alueella, viime vuonna monta heistä myös pidätettiin täällä.

Aurinkorannikolla on paljon myös kansainvälistä huumerikollisuutta, rahanpesua ja ihmiskauppaa. Järjestäytyneet rikollisryhmittymät taistelevat keskenään ja siinä yhteydessä ruuti palaa ja ruumiita syntyy. Tällaisetkin ikävät asiat ovat aina kiinnostaneet ihmisiä

Luonnonilmiöt ja sää kiinnostavat erityisesti, koska Aurinkorannikko koetaan loma-alueeksi. Hieman yllättävää oli, että pientä maanjäristystä koskeva uutinen nousi koko vuoden toiseksi luetuimmaksi jutuksi. Maanjäristys sana otsikossa on ilmeisesti niin dramaattinen, että se kiinnostaa, vaikka tällä kertaa mitään tuhoja ei syntynytkään.

Fuengirola.fi sivuston lukeminen lisääntyy kovaa vauhtia. Lokakuussa pääsimme ensimmäisen kerran sadan tuhannen vierailun haamurajan yli. Pyrimme alkaneella vuosikymmenellä kehittämään sivustoamme kaikella tapaa mielenkiintoisemmaksi ja helpommin lähestyttäväksi. Sekä lukijoillemme että ilmoitusasiakkaillemme.

Katsaus viime vuoden luetuimpiin juttuihin löytyy vuoden ensimmäisen lehden sivuilta 10-13.

Pääkirjoitus

Mitä pidit jutusta?
+1
1
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Viikon kysymys

Kumpaa grillaat mieluummin?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa