Koronaseuranta Uutiset

Janssenin rokotteita alle 50-vuotiaille

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset
Espanjan terveysministeriö on hyväksynyt Janssenin (Johnson & Johnson) koronarokotteiden käytön alle 50-vuotiaiden rokottamisessa.

 

Tähän asti Janssenin rokotetta on käytetty vain vuonna 1971 ja sitä aiemmin syntyneille, mutta tästä viikosta alkaen rokotetta annetaan myös 1972 – 1981 syntyneille. Päätöksellä on tarkoitus vauhdittaa Espanjan rokotuskampanjaa.

Tällä hetkellä 40-49 -vuotiaat ovat Espanjan suurin ikäryhmä samalla kymmenluvulla olevia. Heitä on maassa kaikkiaan noin 7,8 miljoonaa eli 16% asukkaista. Asiantuntijat uskovat että Janssenin rokotteen ikärajan laskeminen nopeuttaa merkittävästi tämän ikäryhmän rokottamista, varsinkin kun Janssenin rokote antaa suojan yhdellä annoksella.

Toistaiseksi Janssenin rokotteen kanssa on ollut toimitusongelmia. Valmistaja on luvannut toimittaa Espanjaan 5,5 miljoonaa rokoteannosta kesäkuun loppuun mennessä, mutta tähän mennessä maahan on saatu vasta vajaat 600.000 annosta.

Lähde: Sur

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa