Ilona Siekkinen joutui hautaamaan lapsensa Suomessa – Mijasin-kodissa odottivat kauniit muistot ja vauvanvaatteet

Espanjan Aurinkorannikolla asuva tunnettu fitnessvaikuttaja Ilona Siekkinen ja hänen Mikko-miehensä menettivät esikoislapsensa traagisesti, kun vauva menehtyi kohtuun.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
4 min lukuaika
Ilona Siekkinen on Mijasissa asuva tunnettu fitnessalan yrittäjä. Hänen ja avopuolisonsa Mikko Niirasen esikoislapsi oli määrä syntyä syyskuussa, mutta Iisakki-vauva kuoli kohtuun toukokuun lopussa.

Ilona Siekkinen, 28, on tunnettu fitnessalan yrittäjä ja sometähti, joka asuu Espanjan Aurinkorannikolla avomiehensä, fitnessvaikuttaja Mikko Niirasen, 38, kanssa. Vuonna 2022 kihloihin mennyt pariskunta on pitänyt yhtä heinäkuusta 2019 lähtien.

Kuusamolaislähtöinen Ilona ja Mikko asuvat mukavassa kerrostalokodissa Cala de Mijasissa, Fuengirolan naapurissa. Heidän uusi kotinsa valmistui heinäkuussa 2021.

Pariskunta lähti keväällä Suomeen, sillä Ilona odotti esikoislastaan.

”Tulin Fuengirolaan työharjoitteluun vuonna 2015”Ilona Siekkinen

Aurinkorannikolla Ilona on viihtynyt vuosikausia. Hän kertoi Fuengirola.fi:n taannoisessa haastattelussa, että kävi Fuengirolassa ”ensimmäisen kerran kunnolla vuonna 2015”.

- Mainos -

– Heti samana vuonna tulin tänne kampaamoon työharjoitteluun, kun opiskelin parturi-kampaajaksi, Ilona avasi Espanjan taustaansa.

– Olen oppinut elämässä sen, että vaikeudet ja heikkoudet voi kääntää voimavaraksi. Tärkeää on myös se, ettei valita asioista ja katkeroidu. Pitää antaa anteeksi muille ihmisille. Koko elämä on taiteellista kasvua.

Lue myös: Ilona liikuttaa tuhansia ihmisiä

Ilonan poikavauva kuoli kohtuun

Ilonan ja Mikon häitä oli tarkoitus tanssia tänä kesänä, mutta pari päätti raskauden myötä siirtää juhliaan vuodella. Poikavauvan laskettu aika olisi ollut syyskuussa.

Raskaus päättyi kuitenkin suureen suruun, sillä vauva kuoli kohtuun. Ilona kertoi musertavasta menetyksestään 30. toukokuuta.

– Kaunis pieni poikamme, Iisakki, syntyi eilen aamulla klo 8:05 ja jätti meidän sydämiimme ikuisen kaipauksen. Suru on sanoinkuvailematon ja sydän tuhannen palasina, Ilona päivitti Instagramissa.

”Onneksi nähtiin sinut ultrassa elossa”

Fitnessavaikuttajan lapsivesi meni ennenaikaisesti raskausviikolla 20, mutta toukokuun alussa kontrollissa selvisi, että lapsivettä oli yhä hieman jäljellä. Tuolloin Ilonalla ja Mikolla oli kertomansa mukaan vain viikko aikaa tehdä päätös raskauden jatkamisesta. 

– Tämän viikon maanantaina menimme käymään yksityisellä ultrassa hakemassa viimeistä kertaa näkemystä siitä mitä kannattaisi tässä meidän vaikeassa tilanteessa tehdä. Tuolla käynnillä perinatologi kuitenkin totesi jo heti alkuun, ettei vauvan sydän enää lyö. Hän oli kuollut kohtuun jo viime viikonlopun aikana, mahdollisesti jopa useita päiviä aiemmin, Ilona kertoi koruttomasti.

- Mainos -

– Onneksi kuitenkin vielä viikko sitten keskiviikkona kuunneltiin sinun sydänääniä ja torstain ultrassa nähtiin sinut elossa. Tuolloin emme tienneet, että ne olivat viimeisiä kertoja. Kunpa olisin tiennyt, niin olisin kuunnellut sinun sydäntäsi paljon pidempään.

”Toit meille iloa ja valoa elämään”

Pienen Iisakki-vauvan hautajaiset pidettiin viime sunnuntaina (16.6.) Helsingissä.

– Hyvää matkaa rakas Iisakki, Ilona toivotti some-julkaisussaan.

– Kiitos, että kävit luonamme opettamassa miten syvästi voikaan rakastaa. Kiitos, että kävit näyttämässä meille suuntaa. Kiitos siitä ilosta ja onnesta mitä annoit meille tämän vuoden ajan. Me emme ole ikinä olleet niin onnellisia mitä sinua odottaessamme. Sinä toit meille iloa, valoa ja paljon rakkautta elämään.

”Ihana päästä kotiin toipumaan”

Juhannusviikolla Ilona ja Mikko palasivat Aurinkorannikolle. Ilona julkaisi Instagramin Tarinat-osiossa kuvia ja videoita kotiinpaluun tunnelmistaan.

– Voi jestas sentään, mikä reissu… En olisi ikinä uskonut tällaista Suomi-visiittiä kokevani, mutta vihdoin parin kuukauden jälkeen pääsen onneksi kotiin, tuntuu ihanalta, Ilona iloitsi Finnairin koneessa keskiviikkoaamuna (19.6.) matkalla kohti Málagaa.

– Ihanaa päästä tänne toipumaan, lepäilemään ja touhuamaan omia kotijuttuja. Se on terapeuttista.

Surukin oli luonnollisesti läsnä.

- Mainos -

– Täällä oli tämmöisiä ihania pikkuvaatteita vastassa. Nämä ei tunnu ollenkaan pahalta, päinvastoin. Kauniita muistoja ja vauvaa varten rakkaudella hankittuja. Näistä tulee mulle lohduttava fiilis.

Jaa tämä artikkeli
1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *