Blogi

Francon aikaan

 

Talvi- vai kesäaikakeskustelu on Suomessa laantunut, kun EU päätti siirtää päätöstä vuoteen 2021. Suomessa ihmiset ovat jakautuneet kahtia kuten sisällissodassa. Puolet kannattaa talvi- ja puolet… No päätelkää itse.

Nykyinen liikenneministeri Sanna Marin (sd.) on jo todennut, ettei hän pelkää mitään muuta poliittista päätöstä niin paljon kuin päätöstä Suomen tulevasta aikavyöhykkeestä. Oli päätös mikä tahansa, niin puolet suomalaisista sylkäisee somessa nuoren ministerin niskaan.

Suomessa suurinta ääntä talviajan puolesta pitävät ”diktaattori” Kekkosta ja markka-aikaa kaipaavat vanhat jäärät sekä liike-elämän edustajat, jotka saisivat talviajan ansiosta kaksi tuntia lisää työaikaa keskieurooppalaisten kollegojensa kanssa edellyttäen tietenkin, että muut länsimaat valitsisivat kesäajan. Mikäli Suomi valitsisi kesäajan ja muut Länsi-Euroopan maat talviajan, niin liikemiehillä tulisi tukalat paikat, kun yhteinen päivittäinen työaika vähenisi neljään tuntiin.

Espanjassa jatkuu ikuinen kesäaika, jos hallitus kysyy kansalaisten mielipidettä. Viime vuoden lopulla joka seitsemäs espanjalainen kannatti kesäaikaa.

Sen sijaan andalusialaisista vain 46,4 prosenttia kannatti luopumista kellojen siirtämisestä, kun koko maan keskiarvo oli 62,5 prosenttia.

Mutta vielä vuonna 2013 Espanjan parlamentin työryhmä esitti, että maa palaisi brittien rinnalle Greenwichin aikaan, jotta ihmisten työteho paranisi. Espanja kuului toiseen maailmansotaan asti brittien aikavyöhykkeeseen, mutta kun valtakunnankansleri Hitler valloitti Ranskan, niin kenraali Franco halusi myötäillä poliittista hengenheimolaistaan ja vaihtoi aikavyöhykettä. Sen takia elämme Francon ajassa.

Mika Heikkilä

Kolumnit

Vesa Uusi-Kilponen

Auts!

  Älkää olko huolissanne jos näitte minun klenkkaavan etutassu kiinakaupasta ostetussa...

Viikon kysymys

Miten suhtaudut Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Varaa saunavuoro: (+34) 646 111 203