Esteponan maalaukselliset maisemat

Etualalla komeilee Francisco Alarcónin maalaus Madre Amorosa ja kuvan oikeassa takakulmassa saman taiteilijan teos La Mirada de un Niño. (Kuvat Marena Ahonen)

Sierra Bermejan vuoriston syleilyssä, noin 90 kilometriä Malagasta länteen päin sijaitsee suloinen pikkukaupunki Estepona. Sen keskustan kaduille omaa väriään tuovat rakennusten seiniä koristavat muraalit.

Estepona on vajaan 70 000 asukkaan kaupunki, jota vartioivat 1449 metriin kohoava Sierra Bermeja -vuoristo sekä upea satama-alue. Niiden väliin asettunut kaupunki ei nähtävyyksillään kilpaile esimerkiksi Malagaa vastaan, mutta sen tunnelma ja pikkuiset kadut viehättävät aitoudellaan.

Vaikka turistit ovat löytäneet tiensä myös tähän pieneen rantakaupunkiin, se on onnistunut säilyttämään paikallisen luonteensa.

Espanjalaisen elämänmenon ohella Estepona tarjoaa myös palan Afrikkaa, sillä Selwo Aventura -seikkailupuistossa asustaa yli 2000 eläinlajia. Esimerkiksi kirahveille, leijonille ja elefanteille on luotu mahdollisimman luonnonmukainen asuinympäristö, missä eläimet saavat elää vapaina.

Muraalit koristavat kaupunkia

Esteponassa on oivallettu, miten pienen keskustan ilmettä voi elävöittää niin turistien kuin paikallistenkin iloksi. Valkoista katukuvaa on erilaisten kukkaruukkujen ja kasvien lisäksi väritetty massiivisilla seinämaalauksilla.

Tämä koko kaupungin alueelle levittäytyvä ulkoilmamuseo avattiin syyskuussa 2012, ja sen tarkoituksena on tuoda taide kaikkien ulottuville. Maalauksia on yhteensä 45, ja niiden aiheet vaihtelevat paikallisesta elämästä luontoon sekä ihmishahmoista satuolentoihin.

Plaza de las Flores -aukion turisti-infosta voi hakea kartan, jonka avulla on helppo löytää kaupungin kaikki muraalit. Karttaan ja teoksiin voi tutustua myös internetsivulla rutadelosmurales.es.

Teatteria, komiikkaa ja musikaaleja

Vuonna 2015 käyttöön vihitty Filip VI:n auditorio on läntisen Aurinkorannikon suurin teatterinäyttämö, ja sen näyttämöteknologia on huippuluokkaa. Auditorion yhteydessä toimii myös musikaaliteatteri- sekä balettikoulu.

Pieneksi kaupungiksi Esteponalla onkin hämmästyttävän laaja teatteritarjonta: kevään ohjelmistoon kuuluu valikoima musikaaleja, stand up -komiikkaa, teatteri- sekä mentalisti-esityksiä niin lapsille kuin aikuisille.

Innokkaimpien katsojien ei tarvitse tyytyä vain seuraamaan esityksiä, sillä musikaaleista on toisinaan tarjolla myös sing along -näytöksiä.

Marena Ahonen

Lue matkavinkit Gibraltarille tästä.

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Erinomainen (2)
  • Mielenkiintoinen (0)
  • Hyödyllinen (0)
  • Tylsä (0)
  • Vanha uutinen (0)