Aurinkorannikolla asuva Tarja Turunen: ”Tarvitsen valoa” – pitää Suomea vaikeana maana asua

Maailmankuulu laulaja, entinen Nightwish-tähti Tarja Turunen viihtyy Espanjan-kodissaan.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
2 min lukuaika
Tarja Turunen nauttii elämästä Espanjan Aurinkorannikolla.

Kiteeltä kotoisin oleva Tarja Turunen, 46, asui ennen Espanjaa Argentiinassa, mistä hän muutti vuonna 2015 pois miehensä Marcelo Cabulin sekä Naomi-tyttärensä kanssa.

Nyt perhe asuu Aurinkorannikolla modernissa omakotitalossa, ja elämä on asettunut espanjalaiseen arkeen.

Tarja oli Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin bändeihin kuuluvan Nightwishin ensimmäinen solisti, ja hän nousi yhtyeessä maailmanlaajuiseen suosioon. Tarja lähti bändistä vuonna 2005 ja aloitti soolouran.

Vahvaääninen vokalisti lauloi kaikkiaan kuudella Nightwishin kokopitkällä albumilla, ja hän on sittemmin julkaissut yhdeksän soololevyä, joista viimeisin albumi Dark Christmas marraskuussa 2023.

- Mainos -

Maailmallakin hyvin suosittu suomalaisartisti vieraili äskettäin amerikkalaisen Avenged Sevenfold -metalliyhtyeen basistin Johnny Christin isännöimässä Drinks With Johnny -videoshowssa, joka julkaistiin Youtubessa.

”Suomen ilmasto on niin vaativa”

Haastattelussa Tarja kertoo syyn sille, miksi ei asu tällä hetkellä Suomessa.

– Se on vaikea maa asua, koska ilmasto on niin vaativa. Sama ongelma on kaikissa Pohjoismaissa, hän huokaa.

– Ympäristö on meille tärkeä, ja se inspiroi musiikintekijöitä. Itse tarvitsen valoa. En tarkoita nyt aurinkoa ja kuumuutta, mutta valoa, kun herään aamuisin. Suomessa on talvella sysipimeää. Aamulla on yhtä pimeää kuin yöllä. Päivän päättyessä sitä ei ole nähnyt päivänvaloa juuri lainkaan. Se alkaa jonkin ajan päästä vaatia veronsa.

Tarja kiertää joulukuun Suomen pimeydessä

Keikat vievät Tarjan toki välillä Suomeen – ja Pohjolan pimeyteen. Hän kiertää   joulukuussa Dark Christmas -joulukiertueellaan Suomessa.

Synnyinmaan viikkojen jälkeen Aurinkorannikon valo tuntuu entistä tervetulleemmalta.

– Tuollaisten kiertueiden jälkeen olen aina tavallista väsyneempi, koska ei ole valoa. Minun täytyy muistuttaa itseäni, että saisin edes raitista ilmaa ja käyn kävelyllä tai lenkillä. Keho toimii kun mieli toimii.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *