Palkittu Ylen alkuperäissarja Paratiisi saa toivottua jatkoa. Suomalais-espanjalaisen sarjan kolmannen kauden tapahtumat sijoittuvat Kanariansaarille ja Ouluun. Huippusuositun rikossarjan kolmas ja viimeiseksi jäävä kausi Yle Areenassa ja Yle TV1:ssä 1.9. alkaen.
Katsojamenestykseksi nousseen jännityssarjan kaksi aiempaa kautta on kuvattu Aurinkorannikon tutuissa maisemissa, ja onpa moni Aurinkorannikon suomalainenkin saanut maistaa tv-sarjan tekemisen tunnelmaa avustajan roolissa. Kun Paratiisin kakkoskautta kuvattiin keväällä 2022 esimerkiksi Marbellassa ja Fuengirolassa, sarjaan haettiin paikallisia suomalaisia mukaan.
Nyt sarja on hylännyt Aurinkorannikon ja vaihtanut toisaalle Espanjassa: Kanariansaarten maisemiin.
Lue myös: Tv-sarja Paratiisia kuvataan keväällä Aurinkorannikolla
Murhatutkinta vie nyt Oulusta Kanarialle
Mukana ovat kuitenkin tutut päähahmot.
Paratiisin kolmannella kaudella suomalainen rikostutkija Hilkka Mäntymäki (Riitta Havukainen) joutuu uuden haasteen eteen, kun nuori espanjalaismies ja hänen vaimonsa löydetään ammuttuina Oulusta. Tutkinnan edetessä käy ilmi, että tapettu nainen on Kanariansaarilla vaikuttavan poliitikon tytär ja kuolema kaukana pohjoisessa nousee myös Espanjan uutisotsikoihin.
Rikostutkinnan avuksi Hilkka saa tutut espanjalaiset kollegansa Andrés Villaneuvan (Fran Perea) sekä Luisa Salinasin (Maria Romero). Murhatutkinta vie poliisikolmikon Oulusta Kanariansaarille ja samalla laittoman jätekaupan synkkään maailmaan. Häikäilemättömien ympäristörikosten lisäksi tutkijat todistavat syvälle juurtunutta korruptiota, joka ylettyy aina poliisivoimiin asti.
Kauden Suomeen sijoittuvat kohtaukset kuvattiin pääkaupunkiseudulla kesäkuussa ja Oulussa heinäkuussa 2023.
Suomessa ensimmäistä kertaa vieraillut Maria Romero oli vaikuttunut näkemästään ja kokemastaan:
– Olen hämmentynyt Suomen öistä! Koko ajan on valoisaa! Maria Romero ihmetteli.
Kauden on Ylelle tuottanut ReelMedia Oy ja sarjan osatuottajana toimii espanjalainen Mediapro Studios. Ohjaajana jatkaa Marja Pyykkö. Pääkäsikirjoittaja on Matti Laine ja jaksokäsikirjoittaja Vilja Keskimäki.
Lue myös: Olavi Soukainen rikossarja Paratiisissa: ”Kameran edessä oleminen on mun juttu!”
Riitta ihasteli Aurinkorannikolla ihmisiä ja hevosia
Riitta Havukainen kertoi Fuengirola.fi:n haastattelussa 2022 nauttineensa työskentelystä Espanjassa. Hän ihasteli ihmisten iloisuutta sekä fiilisteli hevosia.
– Espanjalaiset ovat selvästi suomalaisia avoimempia näyttämään tunteensa ja elämän ilo hehkuu heissä ihanasti. Lorcan runoista olen aina tykännyt, ikävää etten ainakaan vielä pysty niitä alkukielellä lukemaan, näyttelijätähti tuumasi.
– Ratsastus on yksi suurista intohimoistani ja Andalusian hevoset ovat maailman upeimpia eläimiä. Minulle jää kuvausten ohessa sen verran aina vapaa-aikaa, että pääsen hyvin ratsastamaan. Espanjan luonto ja Andalusian hevoset ovat lyömätön yhdistelmä.