Yle: Espanjassa eletään pidempään ja hoitoon pääsee paremmin kuin Suomessa – isoja eroja asumisessa

Kun Suomi ja Espanja laitetaan vastakkain EU-tilastotietojen valossa, paljastuu mielenkiintoisia faktoja.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
4 min lukuaika
Ylen koostamassa tilastojutussa selviävät Espanjan ja Suomen kaltaisten EU-maiden erot ja yhtäläisyydet.

Sekä Suomi että Espanja kuuluvat Euroopan Unioniin, missä käydään parhaillaan EU-parlamenttivaaleja. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9. kesäkuuta.

Mutta miten maat sijoittuvat tilastoissa? Millaisia Suomi ja Espanja ovat suhteessa toisiinsa erilaisten faktojen perusteella? Tiedot perustuvat Ylen vuosien 2022-24 tilastoista keräämiin poimintoihin.

Eliniänodotteessa EU-maista ykkösenä on Espanja. Espanjassa vastasyntyneen odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä on 84 vuotta. Toisena on Italia 83,8 vuotta ja kolmantena Malta 83,6 vuotta. Suomi on listalla sijalla 13, eliniänodotteen ollessa 81,7 vuotta, mikä on myöskin EU-maiden keskiarvo.

Ruotsi (83,4 vuotta) ja Tanska (81,9 vuotta) ovat Suomea edellä.

- Mainos -

Isoja eroja Suomen ja Espanjan välillä on myös kansalaisten kokemuksella terveydenhoitoon pääsystä. Ylen mukaan Suomessa poikkeuksellisen moni kokee, ettei saa tarvitsemaansa hoitoa, ja suomalaisten kokemukset hoitoon pääsystä ovat huonoja verrattuna moneen muuhun EU-maahan.

Suomalaisilla on huonoja kokemuksia hoitoon pääsystä

Suomessa peräti 6,5 prosenttia ihmisistä kokee, että ei ole päässyt hoitoon siksi, että hoito on liian kallista, jono on liian pitkä tai palvelu liian kaukana. Tällä listalla Suomi keikkuu väärässä päässä kärjessä eli kolmantena. Ykkösenä on Viro 9,1 prosenttia ja toisena Kreikka 9 prosenttia.

Espanja on EU-listan häntäpäässä positiivisella tavalla, sijalla 18. Espanjalaisista vain 1,2 prosenttia kokee vaikeaksi saada hoitoa. Kaikkien EU-maiden keskiarvo on 2,2 %.

Korkeakoulutettujen määrä tasoissa

Kansalaisten koulutustasossa Espanja ja Suomi ovat suurin piirtein tasoissa, Suomi himpun edellä. Espanjassa korkeakoulutettujen osuus 25-64-vuotiaasta väestöstä on 40,7 prosenttia ja sijaluku EU-maiden listalla 12, Suomessa osuus on 42,7 prosenttia ja sijaluku 8.

Yle toteaakin, että suomalaiset eivät ole niin korkeasti koulutettuja kuin luulevat. Koulutetuimmat kansat asuvat Irlannissa (53,7 %) ja Luxemburgissa (52,3 %). Ruotsi on kolmantena (48,5 %).

Espanja on EU:n neljänneksi väkirikkain maa

Väkiluvussa mitattuna Espanja on tietysti moninkertaisesti Suomea isompi. Espanja on EU-maiden neljänneksi väkirikkain maa: asukkaita on 48,1 miljoonaa.

Suomi on listalla 17. sijalla 5,6 miljoonalla asukkaallaan. EU:n selvä ykkönen on 84,4 miljoonaan asukkaan Saksa, 68,2 miljoonan Ranska on kakkosena ja 59 miljoonan Italia kolmantena.

Suomessa asutaan eniten yksin

Suomalaiset muuttavat omilleen selvästi nuorempina kuin Espanjassa. Ikä, jolloin nuori keskimäärin muuttaa pois vanhempiensa luota on Suomessa 21,4 vuotta, sijoitus EU-listalla 27. Espanjassa taas asutaan vanhempien luona paljon pidempään: 30,4-vuotiaaksi asti. Espanja on listalla sijalla 4. Kärkipaikkoja pitävät Kroatia (31,8-v.), Slovakia (31-v.) ja Kreikka (30,6-v).

Espanjassa muutetaan omilleen vasta 30-vuotiaina

- Mainos -

Yksinasuvissa Suomi on EU-ykkönen ja Espanja vasta listalla 21. Yksin asuvien osuus väestöstä on Suomessa 25,4 prosenttia, kun se Espanjassa on 10,9 prosenttia.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa suurempi osa ihmisistä asuu yksin kuin muualla Euroopassa. Ylen mukaan se on merkki hyvinvointivaltiosta, kun ”Pohjoismaissa köyhänkin on mahdollista asua yksin”.

Espanja äänestää innokkaammin

Puolustusmäärärahoissa Suomi peittoaa selvästi Espanjan. Puolustusmenojen osuus Suomen bruttokansantuotteesta on 2,5 prosenttia ja sijaluku viides, Espanjassa osuus on 1,3 prosenttia ja sijaluku 20. Ykkösenä on Puola 3,9 prosentilla EU-keskiarvon ollessa vajaa kaksi prosenttia.

EU-vaalien äänestysaktiivisuudessa Espanja on Suomea innokkaampi. Espanjassa äänestysprosentti EU-vaaleissa 2019 oli EU-maiden kuudenneksi korkein, 60,7 prosenttia, kun Suomessa se oli vain 40,8 prosenttia (sijaluku 19).

Jaa tämä artikkeli
3 kommenttia
  • Ei oikein maistu tuo 30v kotona, se on seikka joka kertoo monesta muustakin asiasta. Palkat ovat liian pienet ja sopivan hintaisia vuokra-asuntoja ei ole. Lääkäripalvelut sen sijaan toimivat, olen omakohtausesti todennut sen.

  • Espanjassa tai Puolassa kun koittaa mennä ulkomaalaisena saamaan hoitoa (Englanniksi), niin etpäs pääsekään samalla tavalla hoitoon. T. Läheltä nähnyt kummassakaan maassa tämän.

    Tottakai paikalliset pääsee hoitoon helpommin.

  • Riku mistä kokemukset. Puuttuiko EU-kortti?
    Benalmadenan Urgencias CHARE olen kuullut vain hyvää usealta, en keneltäkään moitteita.
    Espanjan kieli on niin iso että eivät aina oikein osaa Englantia kunnolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *