Uutiskatsaus Espanja 6.8.2019

Tänään ja huomenna on voimassa viranomaisten antama lämpötilavaroitus. Lämpötilan uskotaan nousevan lähelle 40:ntä astetta osissa Málagaa.

Joidenkin Espanjan medioiden mukaan osissa Espanjaa on joudutte sulkemaan julkisia uimaloita nuorison innostuttua tekemään tarpeensa niihin. Kyseessä on mahdollisesti ns. somevillitys.

Kommentti: Osa somevillityksistä on kieltämättä erikoisia, mutta eikö ns. ”paskahaasteen” voisi ideoida ja sijoittaa jonnekin haastavampaan paikkaan, kuten vaikkapa palmun latvustoon?

Viime viikolla näissä uutisissa todettiin, ettei Espanjassa mene nykyään viikkoakaan ilman uutta korruptioskandaalia. Sama meno jatkuu, ja tällä hetkellä tutkinnan kohteena on DIA-supermarket ketju, joka myytiin epäilyttävän halvalla. Osapuolina olivat eräs venäläisen miljardööri ja Espanjalainen Zed Worldwide-yhtiö. Samat tahot ovat nyt tutkinnan kohteena.

- Mainos -

Asuntojen hinnat ovat nousseet koko Espanjan alueelle viimeisen vuoden aikana noin 4,5%. Suurin nousu sijoittuu isoihin saariin kuten Kanaria ja Baleaarit, joissa nousua on noin 7%.

Futiksessa kuohuu, taas… FC Barcelona ja Atletico saattavat mennä oikeuteen koskien Griezmanin myyntiä, sillä ilmeisesti Griezman oli tehnyt salaa aiesopimuksen Barcelonaan siirtymisestä huomattavasti sopimuksen allekirjoittamista ennen. Asiasta kuultaneen lisää koko loppuvuosi.

Kommentti: Oma suosikkini Espanjan futisfanitukseen ja kulttuurin liittyen on 4-5 vuoden takainen lyhyt videoklippi, jossa Messiltä poistettuja sappikiviä esiteltiin uutisissa.

Espanjassa on noin 9 miljoonaa eläkkeensaajaa, mutta eläkettä maksetaan noin 10 miljoonalle henkilölle. Asia johtuu monimutkaisesta ns. leskeneläkejärjestelystä, joka saattaa mennä uusiksi ensi vuonna.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

- Mainos -

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...