Torstain pikauutiset

Real Madrid suunnittelee aloittavansa San Bernabeu stadioninsa remontin. Hankkeen kustannusarvio pyörii miljardin euron luokassa. Puolet lainasta on tarkoitus saada Amerikassa toimivilta pankeilta.

Marbellan poliisiasemalle saapui mies joka väitti joutuneensa kidnapatuksi ja paenneensa kaappaajiaan. Poliisi otti kiinni tapauksen johdosta kaksi ranskalaista ja tutkii edelleen tapahtumaa.

Katalonian irtaantumispyrkimyksiin liittyvää oikeudenkäyntiä seurataan Espanjassa suorana RTVE-kanavalta. Eilen sattui suhteellisen ”hauska” tapahtuma, jossa Saksaa puhuva todistaja vastasi kyllä/ei kysymykseen noin kahden minuutin saksankielisellä monologilla, josta ilmeiden perusteella juuri kukaan tulkkia lukuun ottamatta ei ymmärtänyt mitään. Tulkilla loppui myös ymmärrys ja hän vastasi omatoimisesti mikrofoniin ”ei” ja päätti näin saksalainen monologin. Asiasta kiertävää klippiä on katsottu Espanjan alueella somessa eilen miljoonia kertoja.

Antequeran alueella vapaalla ollut sairaanhoitaja pelasti tukehtumassa olleen pienen sylivauvan. Vauvan kurkkuun oli joutunut pala mehupurkista, jonka sairaanhoitaja sai oikeilla toimillaan poistettua.

- Mainos -

Espanjassa hyvin pieni osa nuorista osallistuu ammatilliseen koulutukseen oppivelvollisuutensa jälkeen. Espanjassa ”Amiksen” käy vain 12% nuorista. Suomessa vastaava luku 30%.

Malagan alueen rannikolle on annettu virallinen säävaroitus voimakkaan ja korkean aallokon vuoksi.

Madridissa poliisi on pidättänyt 70-vuotiaan miehen joka avusti peruuttamattomasti sairasta vaimoaan päättämään päivänsä. Pidätetyn miehen mukaan eutanasia on laillista, mutta poliisin mukaan ei.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei Espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa Espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...