Pikauutiset

Keskiviikon pikauutiset

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset
Uutiskatsaus Espanja 3.4.2019

Uutiskatsaus Espanja 3.4.2019

– Espanjan loppukuun tulevissa vaaleissa on ehdolla 579 henkilöä kongressiin ja 595 henkilöä senaattiin.

Santarder-pankki aikoo investoida seuraavan neljän vuoden aikana kevyet 20 miljardia euroa omien palveluidensa digitalisointiin.

Kommentti: Summa voi kuulostaa isolta, mutta kun suomalaisen poliittisen kruununjalokiven; SOTE:n loppusumma veronmaksajille varmistuu, saattavat Santanderit luvut jäädä hopealle…

Mijaksen alueella toiminut Hotellikoulu (CIO Mijas) saatetaan saada uudelleen toimintaan ensi syksynä.

Kommentti: Yksi hankkeen nerokkaimpia ideoita on sijoittaa opiskelijat asumaan koulun yhteydessä toimivan 4 tähden hotellin asukkaiden kanssa.

BBVA– konserni sijoittaa sen oman ilmoituksen mukaan liki 12 miljardia euroa ilmaston muutoksen vastaisiin toimenpiteisiin ja kestävään kehitykseen. Pankki pyrkii toimillaan maailman johtavaksi ”vihreäksi” pankiksi.

Kommentti: Niin, joskus uutisissa esiintyy ilmiö nimeltä ”green washing”, josta löytyy enemmän tietoa vaikkapa Googlessa. Jos joku oikeasti luulee, että yksi espanjalainen pankki sijoittaa ilmaston muutokseen vastaisiin toimiin enemmän, kuin muut Euroopan valtiot yhteensä, joutuu valitettavasti pettymään. Asiaan tarkemmin perehtyessä käy ilmi, että pankin mainitsemat rahat on sijoitettu sen omiin pörssirahastoihin. Pörssirahastoissa pankki pyrkii valitsemaan kohteita, jotka täyttävät sen oman käsityksen mukaan kestävän kehityksen tai ilmaston muutoksen hillitsemisen määritelmät. Esimerkiksi lopettamalla bitumiteollisuuden rahoittamisen ja luopumalla siellä mahdollisesti olevista omistuksistaan pankki toteaa olevansa varsin ekologinen ja ”vihreä” arvomaailmaltaan ja etiikaltaan. Kumma kyllä öljyteollisuudesta ei puhuta suoraan mitään pankin tulevaisuuden strategiassa. Tosin pankki ilmoittaa tasapainottavansa omistuksiaan tulevaisuudessa fossiilisten polttoaineiden parissa toimivien tahojen suhteen…

Andalucian alueella on tällä hetkellä noin 153.000 virallisesti työtöntä henkilöä. Määrä on noin 2 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana.

Edelliset pikauutiset: https://fuengirola.fi/tiistain-pikauutiset-2/

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei Espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa Espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa