Niin siinä sitten taitaa käydä, että helvetti jäätyy. Eikös tuo pitänyt olla kynnyskysymyksenä Suomen selviytymiselle jalkapallon arvokisoihin?
Sen verranhan tässä täytyy vielä suitsia kiristää, että teoriassa Suomi voi vielä ensi vuoden EM-kisat välttää, mutta kyllä se nyt jo vaatisi ponnekasta yrittämistä.
Kisoihin pääseminen on massiivinen asia. Vaikka en itse olekaan erityisen kiihkeä jalkapallofani, voin hyvin kuvitella miltä sellaisista tällä hetkellä tuntuu. Tämän ei pitänyt olla mahdollista. Tämän piti olla ihan eri tavalla mahdotonta kuin vaikkapa jääkiekon maailmanmestaruuden tai euroviisuvoiton.
Kun Suomi tiistaina voitti Armenian 3-0 ja pian perään Kreikka kaatoi Bosnia-Hertsegovinan 2-1, alkoi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sellainen ilotulitus, ettei paremmasta väliä. Kaiken riemun keskellä minua huvitti se, kuinka muutama oman elämänsä analyytikko kiirehti muistuttamaan, että ’kyllä on Suomella käynyt valtava tuuri, kun muiden maiden ottelut menee niin Suomen pussiin’.
Mitä sitten? Nopealla fiilispohjalla sanoisin, että on se aurinko joskus paistanut Suomen ohikin, joten jos joskus fortuna vähän hymyilee, niin otetaan vastaan.
Sellaista pysähdyin miettimään, että mitähän espanjalainen jalkapallofani ajattelee ja tuntee, kun maa selviää arvokisoihin? Taitaa tunne olla samanlainen kuin kolmekymppisellä aikamiespojalla, kun äiti on pessyt pyykit ja täyttänyt jääkaapin: kiva juttu, mutta näinhän se kuuluikin mennä.
Samaan aikaan toisaalla sulkeutuneet suomalaiset repivät sekä peli- että kaikki muutkin housunsa, kun alkaa näyttää todennäköiseltä, että päästään kisoihin. Se on hienoa. Ensimmäinen kerta on ensimmäinen kerta.
Janne Leipijärvi
Loading ...
