Suomessa on ajateltu yleisesti, että työelämän väärinkäytökset ovat täällä vähäisiä.
Helsingin Sanomat paljasti, että etenkin siivousalalla ulkomaisten työntekijöiden hyväksikäyttö ja laajaa. Samaa tapahtuu myös rakennusalalla ja ravintoloissa. Myös laivateollisuuden alihankintayrityksissä ilmenee vastaavaa hyväksikäyttöä.
Ilmiö ei ole uusi. Siitä on puhuttu jo toistakymmentä vuotta. Ongelman kitkemiseen ei kuitenkaan ole systemaattisesti ryhdytty. Valitetaan resurssien puutetta ja ilmiön kitkemisen vaikeutta.
Ennen kaikkea kyse on tahdosta. Halutaanko ilmiö kitkeä ja siihen suunnata voimavaroja.
Siivousalalla ulkomaista työvoimaa kiristetään muun muassa sillä, että jos he tekevät mukisematta työnsä ja suostuvat työnantajien kohtuuttomiinkin vaatimuksiin, voivat he saada maahan pysyvän työluvan.
Pahimmassa asemassa ovat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet maahan jääneet ihmiset. Jos ei työnantajan vaatimuksiin suostuta, tulee maastakarkoitus.
Monissa tapauksissa on käynyt niin, että palkka on jätetty kokonaan tai osittain maksamatta.
Yleinen tapa sopimuksia ja työlainsäädäntöä rikkovissa yrityksissä on, että kaikilta tehdyiltä tunneilta ei makseta palkkaa, vuoro- ja sunnuntailisät jätetään maksamatta jne.
Kun puhutaan resurssien puutteesta ongelman kitkemiseen, pitää muistaa myös menetetyt veroeurot. Se ei ole ihan vähäinen summa.
Eniten ongelmia sanotaan tuottavan näytön saaminen. Yksittäinen ilmoitus saamattomista palkoista on tähän mennessä aiheuttanut pääasiassa olankohautuksia.
Suomessa on tilaajavastuu, joka edellyttää, että alihankintayritysten taustat tutkitaan. Käytännössä se toimii huonosti. Töiden ketjuttaminen toki vaikeuttaa selvitystyötä. Helsingin Sanomien esiin nostamien ongelmayritysten tilaajina ovat olleet pääasiassa kunnat. Kuntien ohjeistuksessa pääpaino on hinnassa. Eli halvimman tarjouksen antanut yritys on vahvoilla.
Jos yritys antaa tarjouksen, mikä poikkeaa selvästi muiden yritysten tarjouksista, pitäisi hälytyskellojen soida. Siivouksessa valtaosa kustannuksista muodostuu työstä. Eli paine kohdistuu työn hintaan, ja tarjoushintaa saadaan alas juuri edellä mainituilla tavoilla.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on vuosikausia toiminut yrityksiä, joissa työntekijöiden riistoa on todistettavasti tapahtunut. Silti sopimuksia on uudistettu.
Työn tilaajakuntien edustajat ovat julkisuudessa vakuutelleet, ettei heillä ole tietoa muissa kunnissa tapahtuneista työehtojen polkemisista. Ei myöskään sopimusten irtisanomisista alipalkkausongelmien takia.
Tällaiset selitykset eivät tavallista kadunmiestä vakuuta.
Harmillista laajamittainen maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden hyväksikäyttö on niille yrityksille, jotka toimivat oikein.
Ne jäävät usein kilpailutilanteessa nuolemaan näppejään. Kun vielä siivousalalle on vaikea saada väkeä, leimaavat väärinkäytökset helposti kaikki yritykset.
Viranomaisten on valpastuttava, mutta sekään ei yksin riitä. Myös lainkuuliaisten ja sopimusten mukaan toimivien yritysten pitää toimia viranomaisten ja työntekijäjärjestöjen kanssa yhteistyössä, jotta ulkomaalistaustaisten työntekijöiden riisto saadaan loppumaan.
Liike Nytin kansanedustaja Hjallis Harkimo totesi, että suomalaisessa työelämässä on suurempiakin ongelmia. Toki on. Työntekijöiden riistossa on kuitenkin kyse muustakin kuin työehtojen täyttämättä jättämisestä. Kyse on ihmisoikeuksien polkemisesta. Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa ja sivistysmaassa tällainen on häpeällistä.
Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos
Loading ...
