Lukuaika: Sun Peppers klubilla rokattiin Elviksen tahtiin

Sun Peppers klubilla rokattiin Elviksen tahtiin

Fuengirolassa avattiin lauantaina uusi elävän musiikin klubi Sun Peppers Club. Avajaiset onnistuivat hienosti, málagalainen Elvis tribuuttibändi nosti tunnelman kattoon.

-Täytyy olla erittäin tyytyväinen ensimmäiseen klubi-iltaan. Kansaa tuli paikalle paljon ja kaikilla tuntui olevan iloinen mieli,  klubiemäntä Niina Ristolainen iloitsee.

Sun Peppers Clubin järjestäjäkaksikko Roy Roos ja Niina Ristolainen olivat tyytyväisiä klubin avajaisiltaan.

Juhlivaa rock´n´roll yleisöä tuli paikalle vajaat sata ihmistä. Järjestäjät joutuivat jännittämään loppuun asti onnistuuko ilta, koska ennakkovarauksia oli tehty vain reilut 30.

-Arvelinkin, että juuri näin tämä yleisö toimii. Päätökset lähtemisestä tehdään aivan viime hetkellä, eikä ennakkovarauksia tehdä, monissa rock´n´roll bileissä mukana ollut ääniteknikko Harri Hii Savolainen sanoo.

- Mainos -

Illan bändi oli myös tyytyväinen klubi-iltaan.

-Kukon loistava äänentoisto ja valot loihtivat tästä bändistä esiin aivan uusia piirteitä. Bändiläiset itsekin tykkäsivät esiintyä ja kehuivat järjestelyjä kaikilta osin, Ristolainen myhäilee.

Elvis tribuutti oli toteutettu pieteetillä. Sekä visuaaliset että musiikilliset asiat toimivat hienosti.

Sun Elvis Trio keskittyi showssaan enimmäkseen Elviksen varhaiseen, rockabilly -kauden tuotantoon. Kaikki klassikot, That´s all right mama, Blue moon of Kentucky, Hound dog, Jailhouse rock ja muut menopalat rullasivat läskibasson rytmittämänä hienosti. Keikan loppupuolella kuultiin myös myöhemmän ajan klassikoita, kuten Suspicious minds ja In the ghetto.

50´s meininki näkyi myös yleisön laittautumisessa.
Kosmetologi Tiina Haka-Ylitalo ja kampaaja Maarit Salomäki pääsivät toteuttamaan itseään Sun Peppers Clubin ennakkovalmisteluissa.

Sun Peppers Clubia on tarkoitus järjestää Kukossa säännöllisen epäsäännöllisesti. Seuraavan klubi-illan ajankohtaa mietitään, mahdollisesti toinen klubi järjestetään jo kuluvan kevään aikana. Klubin tarkoitus on tuoda esiin laadukasta elävää musiikkia. Ensimmäisen teemana oli Elvis ja 50´s meininki, se osoittautui nappivalinnaksi, fiftariklubeja järjestetään varmasti jatkossakin. Klubin järjestäjänä Ristolaisen lisäksi toimii Roy Roos.

Ohessa pari videota klubi-illasta.

 

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen kuvat: AP, Vesa Uusi-Kilponen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...