Lukuaika: Sofia-opistolle uusi hallitus – talous kuntoon ja henkilöriidat romukoppaan

Sofia-opistolle uusi hallitus – talous kuntoon ja henkilöriidat romukoppaan

Sofia-opisto ajautui pari viikkoa sitten erikoiseen tilanteeseen. Vuosikokous päätti pitää ylimääräisen kokouksen, koska esimerkiksi yhdistyksen taloudesta ei saatu luotettavia dokumentteja. Kokousta seuranneena päivänä koko jäljellä oleva kannatusyhdistyksen hallitus ilmoitti eroavansa.

Ylimääräinen kokous pidettiin perjantaina 15.12. Sofia-opiston tiloissa Fuengriolassa.

Kokous sujui jouhevasti, Sofian kannatusyhdistykselle saatiin uusi puheenjohtaja ja hallitus.

Lue myös: Sofia-opisto tuuliajolla – ei toiminnanjohtajaa, hallitus erosi

- Mainos -

Puheenjohtaja tähtää talouskuriin

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Raimo Oksala. Hän ei ollut itse paikalla kokouksessa, koska joutui matkustamaan Suomeen, mutta Oksala oli antanut suostumuksensa luottamustehtäviin Sofia-opistolle.

– Tärkein tehtävä uudella hallituksella on laittaa opiston talous tolkulliseen kuntoon. Työ alkaa sillä, että selvitetään missä tilanteessa oikeasti ollaan ja mihin rahaa on viimeisen vuoden aikana käytetty, Oksala pohtii.

”Vakavia sisäisä henkilöriitoja”

Oksala on ollut Sofia-opiston toiminnassa mukana joitain vuosia sitten, mutta viimeiseen pariin vuoteen hän ei ole muuten kuin seurannut ulkopuolelta opiston tapahtumia.

– Näyttää siltä, että opistolla on ollut vakavia sisäisiä henkilöriitoja. Uskon, että tuloni ulkopuolelta on pelkästään positiivinen seikka tällaisten ristiriitojen ratkaisuun. Minulla ei ole toistaiseksi mitään käsitystä, mistä on riidelty. Luulen voivani katsoa asioita puolueettomasti ja objektiivisesti.

Minna Kantola takaisin toiminnanjohtajaksi

Muut uuden hallituksen jäsenet ovat erityisopettaja Irmeli Rantala, sosiaalityöntekijä, yrittäjä Niina Ristolainen, henkilöstöjohtaja Hanna Varjonen sekä it-ammattilainen Timothy Perola. Ristolainen on myös Aurinkorannikon suomalaisen koulun säätiön puheenjohtaja.

Yksi uuden hallituksen ensimmäisistä kysymyksistä on uuden toiminnanjohtajan valinta. Ylimääräisessä kokouksessa kysyttiin pitääkö paikkansa, että entisen toiminnanjohtajan Minna Kantolan ja Sofia-opiston välisessä riidassa on päästy sopimukseen.

Lue myös: Sofia-opiston toiminnanjohtaja vaihtuu

Kantola oli paikalla ja hän kertoi, että sopimukseen on päästy ja se sisältää pykälän hänen ottamisestaan takaisin opiston toiminnanjohtajaksi.

- Mainos -

Sopimuksen statuksesta ei kuitenkaan päästy selvyyteen, onko siinä esimerkiksi kaikkien tarvittavien osapuolten nimikirjoitukset. Asiaa selvitellään ja uusi hallitus pyytää kaikki dokumentit nähtäväkseen saadakseen selvyyden tilanteeseen.

– Mikäli sopimus on olemassa ja se on pätevä, sitä tietysti noudatetaan. Mikäli sopimusta ei ole olemassa, tilanne on täysin avoin, hallituksen puheenjohtaja Raimo Oksala summaa.

Artikkelin pääkuvassa uuden hallituksen jäsenet Hanna Varjola, Niina Ristolainen ja Irmeli Rantala.

 

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...