Lukuaika: Sofia-opisto tuuliajolla – ei toiminnanjohtajaa, hallitus erosi

Sofia-opisto tuuliajolla – ei toiminnanjohtajaa, hallitus erosi

Koko syksyn ajan Sofia-opiston suunalta on kuulunut huolestuttavia uutisia. Toiminnanjohtajan sopimusta ei jatkettu, uutta haettiin, mutta asia ei ole tuntunut etenevän. Viime viikolla kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet ilmoittivat eroavansa välittömästi.

Sofia-opisto on Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa sijaitseva aikuisoppilaitos joka tarjoaa koulutuspalveluja suomalaisille.

Opiston hallituksen eronnut puheenjohtaja Ari Ketola ilmoitti puhelimitse, ettei halua kommentoida eroaan tällä hetkellä mitenkään.

Puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet lähettivät erokirjeensä kannatusyhdistykselle joulukuun ensimmäisenä päivänä ja he ilmoittivat eron astuvan voimaan välittömästi. Hallituksesta oli jo aiemmin eronnut jäseniä sisäisten ristiriitojen vuoksi.

- Mainos -

Sofia-opiston hallinto on tällä hetkellä kaoottisessa tilassa. Sillä ei lainkaan vastuullista hallitusta eikä myöskään operatiivista johtajaa.

Huolestuneita jäseniä

Sofian jäsenistön keskuudessa muuttuvia tilanteita on seurattu huolestuneina. Pieni ryhmä aktiivisia jäseniä on kokoontunut epävirallisesti, ja he ovat hakemassa opiston toiminnalle uutta alkua. Ryhmään kuuluvat Aurora Ahola, Asko Aulanko, Ilkka Fonsen sekä Jukka Salminen ja hänen puolisonsa Tuija Vihinen. (Selvennykseksi kerrottakoon, että kyseessä on eri Jukka Salminen kuin Fuengirolan suomalaisen koulun säätiön hallituksessa oleva henkilö.)

– Huomasimme, että opisto on ollut kinkkisessä hallinnollisessa tilanteessa kesästä saakka. Opisto, jolla ei ole toiminnanjohtajaa, ei voi olla kovin elinvoimainen. Syksyn mittaan toiminta on muutenkin hiipunut, kurssit ovat vähentyneet ja esimerkiksi markkinointi on keskeytetty kokonaan, Asko Aulanko summaa tilannetta.

Sofian kannatusyhdistyksen syyskokouksessa 30.11. ongelmia ja epätietoisuutta nostettiin voimakkaasti esille. Kokouksessa tehtiin myös päätös ylimääräisen syyskokouksen järjestämisestä 15.12., koska niin moni asia jäi vaille selvitystä varsinaisessa syyskokouksessa.

– Kokouksen näkemyksen mukaan hallituksen puheenjohtaja Ari Ketola antoi monista asioista vajavaista tietoa. Esimerkiksi yhdistyksen talousasioihin ei saatu kattavia selvityksiä. Ketola vyörytti syyt kaikesta  toiminnanjohtajan harteille. Kokous päätti uuden kokouksen koolle kutsumisesta ja sen esityslistan pääkohdista.

Ylimääräisen kokouksen esityslistalla on uuden puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten valitseminen. Lisäksi päätetään ensi vuoden talousarviosta ja nimetään yhdistykselle tilintarkastaja. Kokouksessa käsitellään myös jäsenten lähettämät selvityspyynnöt.

Aulangon mainitsema aktiivisten jäsenten ryhmä etsii tällä hetkellä hallitukseen päteviä jäseniä. Ylimääräinen syyskokous pidetään 15. joulukuuta, joten aikaa ei ole kovin paljoa.

Toiminnanjohtajarulettia

Sofia-opiston nykyiseen kaaokseen johtanut kehitys alkoi viimeistään keväällä 2022. Epäluottamus silloisen toiminnanjohtajan Minna Kantolan ja silloisen hallituksen puheenjohtajan Ari Ketolan välillä kärjistyi. Riitatilanne johti Kantolan irtisanomiseen syksyllä 2022. Kantola riitautti irtisanomisensa.

- Mainos -

Fuengirola.fi:n saamien tietojen mukaan Sofia-opiston irtisanotun toiminnanjohtajan Minna Kantolan oikeudellisessa riidassa on päästy sopimukseen. Varmistamattomien tietojen mukaan sopimuksessa puhutaan Kantolan paluusta opiston toiminnanjohtajaksi.

Lue myös: Sofia opiston vetäjä vaihtuu

Kantolan jälkeen opiston toiminnanjohtajaksi valittiin Sari Savolainen, ja hän aloitti toimessaan marraskuussa 2022. Myös hänen ja silloisen hallituksen puheenjohtajan välille syntyi luottamuspula, eikä Savolaisen sopimusta jatkettu ensimmäisen määräaikaisen kauden päätyttyä.

Syksyllä 2023 opistolle on haettu uutta toiminnanjohtajaa lehti-ilmoituksin. Asia ei ole joko edennyt tai sen etenemisestä ei ole tiedotettu jäsenille.

– Olemme olleet täysin pimennossa asian suhteen. Tällekin asialle on saatava ratkaisu. Tiedän, että hakijoita toiminnanjohtajaksi on ollut, myöskään heille ei ole kerrottu mitään tilanteesta. Jo hakijoiden oikeusturvan kannalta asiaan pitää saada ratkaisu.

– Sofia-opisto on Aurinkorannikon suomalaisille tärkeä toimija. Ilman nimettyä ahkeraa vetäjää ja asintuntevaa hallitusta toiminnan ylläpitäminen on mahdotonta, Aulanko määrittelee vallitsevan synkän tilanteen.

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä teet juhannuksena?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...