Sofia-opiston vetäjä vaihtuu

Aurinkorannikon kansalaisopisto Sofia saa uuden toiminnanjohtajan. Marraskuun alussa toimessa aloittaa Sari Savolainen.

Savolaisella on vankka kansainvälinen kokemus aikuiskoulutuksen alalta. Hän on toiminut koulutuksen parissa erilaisissa tehtävissä Suomen lisäksi Irlannissa, Italiassa ja Sveitsissä.

Koulutukseltaan Savolainen on sekä filosofian että kauppatieteen tohtori. Omilla nettisivuillaan hän kertoo olevansa vahvimmillaan muutosjohtajana.

Savolaiselle myönnettiin talousneuvoksen arvonimi vuonna 2019. Lisäksi hän on saanut merkittäviä tunnustuksia esimerkiksi Suomen yrittäjät ry:ltä.

- Mainos -

Sofia-opiston hallitus valitsi Savolaisen tehtävään 11.10. pidetyssä kokouksessa.

-Uskon ja luotan, että Savolaisen avulla Sofia nousee seuraavalle tasalle. Hän on juuri sellainen muutosjohtaja, jota Sofia nyt tarvitsee, sanoo hallituksen jäsen Pekka Haikonen.

Sofiaa on luotsannut koko sen 17-vuotisen historian ajan Minna Kantola.

-17 vuotta on pitkä aika. Siinä saattaa urautua ja uudet silmät saattavat nähdä paremmin, mihin suuntaan opiston toimintaa kannattaa tulevaisuudessa kehittää, Haikonen taustoittaa toiminnanjohtajan vaihtamista.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Antti Pekkarinen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä kesässä on parasta?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...