Rock n’ roll karavaanin kippari

Costello Hautamäki on tehnyt elämäntyönsä Popedan musiikillisena johtajana. Mitä mies tuumi nyt, kun Pate Mustajärvi on jäänyt yhtyeen kyydistä pois?

”Jumalaare, nehän soittaa Popedaakin” lukee Costello Hautamäen keikkamainoksessa, ja liput käyvät kaupaksi kuin saippua. Se on vain yksi osoitus siitä, että Popedan musiikki elää ja hengittää edelleen, vaikka yhtyeen viimeinen alkuperäisjäsen ja ehdoton keulahahmo Pate Mustajärvi astuikin bändin riveistä pois Ratinan stadionin megakeikalla viime syyskuussa.

Hautamäki ymmärtää pitkäaikaisen virkaveljensä päätöstä erittäin hyvin.

- Mainos -

– Popedasta lähteminen on aina perusteltu ratkaisu. Keikkabussissa kesät talvet ympäri Suomea ei aina ole mitään herkkua, siinä kuluu melkoinen määrä farkkujen persuksia, hän sanoo.

– Olen vuosien varrella nähnyt niin monen soittajan ja tekniikan henkilön saavan tarpeekseen siitä, että ymmärrän täysin jos haluaa elämältään jotain muuta.

Long live Rock n’ roll

Hautamäen oma mitta ei ole rock n’ rollista – eikä edes Popedasta – vielä läheskään täynnä.

– Ne on hienoja biisejä, ja keikalla näkee kuinka hyvälle fiilikselle yleisö niistä tulee, niin miksi ihmeessä en niitä soittaisi, kitaristi perustelee Popeda-tuotantoa soolokeikoillaan.

Ja toden totta, myös Fuengirolassa, ravintola Kukossa, Costellon ja saksofonisti Janne Huttusen yhteiskeikoilla tutut Popeda-klassikot koettelivat kattorakenteita kaikkein eniten.

Popedan viimeinen vuosi

Julkisuteen uutinen Mustajärven lopettamisesta tuli jokseenkin vuosi sitten. Hautamäki paljastaa, että yhtyeen sisällä asia oli tiedossa jo paljon aiemmin.

- Mainos -

– Kyllä se oli pitkään tiedossa, että Pauli on mukana kesään 2023 asti ja sitten se on siinä.

Popedan kalenteri oli vuosikausia hyvin tarkasti aikataulutettu. Keikkaperiodit, tauot, kesän festarikiertueet ja tietysti kunkin omat sooloprojektit jne. Nyt kun tuo vuosikierto on tehty viimeisen kerran – ainakin tällä miehistöllä – oliko siinä jotain erityistä, kenties nostalgistakin?

– Bändin puolella ei. Se on jännä juttu, miten kiertämisestä, soittamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä on tullut tietynlainen automaatio tai esiasetus. Kun bändi saapuu takahuoneeseen, se on kuin katkaisimesta kääntäisi, että nyt alkaa Popeda-moodi, ja sillä mennään, Hautamäki kuvailee.

– Jopa viimeinen konsertti Ratinan stadionilla meni normaalilla energialla, kun Maamme-laulu alkoi soida, niin sinne vaan tekemään tiukka show.

– Mustajärvellä saattoi hyvinkin olla tunnemyrsky sisällään, mutta muusta bändistä keikan ainutlaatuisuus ei näkynyt millään tavalla.

Jossain Hautamäki kuitenkin havaitsi ”Popedan viimeisen vuoden” vaikutukset.

– Yleisössä oli selvästi havaittavissa nostalgiaa. Samoin näkyi jopa tavallista enemmän sitä, että vanhempi sukupolvi oli ottanut jälkipolvea mukaan keikalle, että ”tulet nyt kattomaan mitä isä ja äiti on diggaillut sun ikäisenä, kun vielä voit”.

Onko Paten jälkeistä Popedaa?

- Mainos -

Kun yhtye vetää vielä viimeisellä keikallaan yli 28.000 henkeä Ratinan stadionille, voidaan todeta että huipulla on lopetettu. Paitsi että, oliko se viimeinen keikka? Lopetettiinko?

Costello Hautamäki käy mietteliääksi Popedan tulevaisuuden äärellä.

– Sitä ei ole nyt vielä mitenkään tarkasti ehditty miettiä, miten Popedan tarina tästä jatkuisi. Erilaisia ajatuksia on toki heitelty ilmaan, esimerkiksi naispuolisesta laulajasta. Tai voisiko olla niin että joskus kierrettäisiin useamman laulajan kanssa?

Yksityiskohdat Popedan jatkosta ilman Mustajärveä eivät siis vielä ole täysin kirkastuneet, mutta ajatus selvästi kiehtoo Hautamäkeä. Peri-Popedamaiseen tapaan hänellä on myös huumoripohjaisempi idea.

– Eikös Sauli Niinistöllä kohta lopu duunit, niin siinähän voisi olla yksi vaihtoehto, Costello nauraa.

Katse eteenpäin!

Olipa Popedan jatko sitten millainen tahansa, niin joka tapauksessa Manserockin mammutin tarina on isolla vedenjakajalla. Costello Hautamäki ei koe olevansa erityisen nostalginen luonne, niin että olisi ylenpalttisesti jäänyt menneitä vuosikymmeniä muistelemaan.

– Totta kai sitä on jonkin verran muistellut, että mitä kaikkea ollaan yhdessä tehty ja saatu aikaiseksi, mutta ei kovin paljon.

– Siinä on sekin puoli, että minä tietysti muistan sekä huiput että kuopat. Jos niitä menneitä käy paljon muistelemaan, niin sieltä nousee esiin molempia. Onneksi niitä huippuja on toki ollut paljon enemmän, hän toteaa.

– Mutta noin ylipäätään olen sitä mieltä, että taaksepäin on turha tuijotella, kaikki mitä on, on edessäpäin.

Kuka:

  • Costello Hautamäki
  • 60 vuotta
  • Syntynyt Tampereella
  • Popedan kitaristi ja säveltäjä vuodesta 1982
  • Soittanut myös mm. Hanoi Rocksissa ja Sleepy Sleepersissä
  • Oma Popeda-suosikki on Matkalla Alabamaan

Mainos
Jatka lukemista