Pienen joensuulaispojan kohtalo on järkyttänyt syystäkin suomalaisia. 4-vuotias lapsi kuoli täysin turhaan. Poikansa tappaneet vanhemmat saanevat lopulta rangaistuksensa, mutta mikä vaivaa suomalaista järjestelmää?
Miksi tuntuu, että lastensuojelu epäonnistuu toistuvasti siinä yhdessä tehtävässään, mikä heillä on: viattoman lapsen suojelussa? Tuntuu uskomattomalta, että sosiaalityöntekijät tiesivät pienen ihmisen ahdingosta, mutta apua ei saatu taaskaan ajoissa. Monelle tulee varmasti mieleen kahdeksanvuotiaana murhatun Eerikan järkyttävä tragedia vuonna 2012.
Usko on välillä pahasti koetuksella suomalaisen oikeuslaitoksenkin kanssa. Nyt poikaa höyrymopilla kiduttanut isä pääsi vapaalle äidin kanssa. Tämä ei mahdu juuri kenenkään oikeustajuun.
Kaltoin kohteluita tapahtuu Espanjassakin, mutta toisin kuin pohjoisen kylmyydessä, etelän maissa perhekeskeisyys on vielä voimissaan. Lapset ovat mukana arjessa ja juhlassa, ravintoloissa ja elämässä yleensäkin. Heitä ei suljeta jättimäisiin päiväkoteihin tai tuhannen hengen tehdasmaisiin kouluihin. Lapset kohdataan yksilöinä, ei kasvottomana massana.
Espanjassa perheet pitävät yhtä syntymästä kuolemaan, ja myös isovanhemmat ovat olennainen osa sitä. Raukeana kesäsunnuntaina rannat täyttyvät iloisesti puhua pulputtavista perheistä piknik-koreineen, koirat, mummot, papat, lapset ja vauvat sulassa sovussa.
Mihin Suomesta on kadonnut ajatus perheestä? Miksei toisista ihmisistä huolehdita? Miksi piiloudutaan byrokratiaan, uppoudutaan älylaitteisiin, kadotetaan inhimillisyys?
Jokainen meistä voi aloittaa pienistä asioista. Espanjasta voi viedä tapoja mukanaan Suomeen. Tervehdi naapuria, kysy kuulumisia tuntemattomaltakin, muista kiittää ja kehua, auta pulaan joutunutta, soita sukulaiselle, käy ja kutsu kylään.
Ole ihminen ihmiselle.
Loading ...
