Viihde

Onko hevimestari syyllinen?

Kannuksensa ansainneen hevivokalistin lisäksi Bruce Dickinson on myös armoitettu tarinankertoja.

Mitä ihmeen tarjottavaa voi Bruce Dickinsonilla olla, jos mieheltä otetaan musiikki pois? Legendaarisen Iron Maidenin legendaarinen laulaja saapuu marras- joulukuun vaihteessa Espanjaan, mutta tällä kertaa ilman yhtyettään.

 

Yli 40-vuotisen uransa aikana Dickinson on ehtinyt tuutata maailmalle lukemattoman määrän klassikoiksi nousseita heviviisuja. Eräänlaista testamenttiaan mies julkaisi pari vuotta sitten What Does This Button Do? elämäkertansa muodossa. Kirja on käynyt kaupaksi ympäri maailmaa siinä määrin, että Dickinsonin tarinoille tuntuu olevan kysyntää.

Niinpä monsieur Dickinson kiertää parhaillaan Eurooppaa tarinakiertueella, joka kantaa nimeä What Does This Button Do? An Evening With Bruce Dickinson. Illan ohjelma koostuu Bruce Dickinsonista lavalla.

Lähes kolmituntinen ehtoo on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa Dickinson tarinoi elämästään ja urastaan aina lapsuudesta alkaen, Iron Maideniin liittymiseen ja sen kanssa maailman valloittamiseen, unohtamatta musiikin ulkopuolisia seikkailuita.

Toisen osan sisältöön yleisö pääsee vaikuttamaan, koska silloin hevimestari vastailee yleisön kysymyksiin. Kysymyksiä voi kirjoittaa korteille tilaisuuden alussa, ja niistä poimitaan osa saamaan vastauksen tähdeltä itseltään.

Jos joku ei vielä tiennyt, niin Dickinsonin elämässä on sattunut ja tapahtunut hieman enemmän kuin ihan perus-Brucen vastaavassa. Menestyksekkään muusikonuransa ohella hän on harrastanut miekkailua, ollen parhaimmillaan Ison-Britannian rankinglistalla seitsemäs, kouluttautunut ja työskennellyt lentokapteenina, isännöinyt radio-ohjelmaa, jne.

Aurinkorannikon kansalle lähin esitys löytyy Cartuja Centeristä Sevillasta perjantaina 29.11. Lippuja voi hamstrata netistä, hinnat vaihtelevat 49-65 euron välillä. Lisäksi Dickinson nousee estradille 1.12. Madridissa ja 7.12. Alicantessa.

Kolumnit

Vesa Uusi-Kilponen

Kusetusta?

  Koko täällä Aurinkorannikolla oloaikana, kaikkiaan yli tusinan verran vuosia kartuttaneena,...

Viikon kysymys

Minkä verran käytät rahaa joululahjoihin?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Varaa saunavuoro: (+34) 646 111 203