Nykyaikaista diplomatiaa

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

Suomen uusi Espanjan suurlähettiläs Sari Rautio vierailee virassaan ensimmäistä kertaa Aurinkorannikolla perjantaina. Hän tapaa täällä monia sidosryhmiä ja varmasti saa melko kattavan tietopaketin Aurinkorannikon suomalaisyhteisön toiminnasta.

Me Aurinkorannikon suomalaiset olemme tottuneet monenlaiseen kohteluun suurlähettilään taholta ja sitä kautta Suomen valtion suhtautumisesta siirtokuntaamme. Jotkut lähettiläistä ovat nähneet porukkamme vapaavuosiaan viettävänä eläkeläisjoukkona, jolla ei juuri Suomen valtiolle ole väliä eikä merkitystä. Janan toisessa päässä ovat sellaiset suurlähettiläät, jotka ovat nähneet Aurinkorannikon suomalaiset arvokkaana ja Suomea hyödyttävänä yhteisönä.

Usko siihen, että tuore suurlähettiläs kuuluu tuohon jälkimmäiseen ryhmään, on vahva. Ulkoministeriössä on jo pitkään pidetty ulkosuomalaisia arvossa ja heidän toimintaansa Suomen käyntikortteina maailmalla on pyritty tukemaan. Kristallidiplomatia on taakse jäänyttä aikaa, enää suomikuvaa maailmalla ei rakenneta shampanjalasien kilistelyllä.

Aurinkorannikon maine pelkkänä eläkeläisrannikkona on häviämässä. Tänne rantautuu jatkuvasti uusia suomalaisia yrityksiä. Osa yrityksistä toki tekee työnsä etänä Suomeen tai palvelee alueen suomalaisasukkaita ja turisteja, mutta moni yritys pyrkii myös löytämään asiakkaita espanjalaisilta ja kansainvälisiltä markkinoilta.

Alueelle on uusia rantautumisia ja kasvua varten syntynyt toimivia kaupallisia organisaatioita. Ne toimivat jo kiinteässä yhteistyössä paikallisten espanjalaisten viranomaisten kanssa. Suomen suurlähetystö on antanut tällaisille toimille kiitettävästi tukea. Tuon tuen jatkumiseen ja lisääntymiseen me uskomme ja luotamme.

Pääkirjoitus

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa