Lukuaika: Nuorten elämää kahden kulttuurin välissä

Nuorten elämää kahden kulttuurin välissä

Olemme Espanjan Aurinkorannikolla tekemässä tutkielmaa koskien nuorten elämää kahden kulttuurin välissä. Olemme aikaisemmin asuneet 2017-2018 vuosina Fuengirolassa ja olleet työharjoitteluissa suomalaisessa Lumipartiossa sekä Jyväskylän kaupungin nuorten taidetyöpaja-hankkeessa.

Harjoitteluissa teimme töitä suomalaistaustaisten lasten ja nuorten parissa ja huomasimme, kuinka suomalaistaustaiset sekä valtaväestöön kuuluvat nuoret olivat omissa porukoissaan, eivätkä välttämättä tulleet toimeen keskenään. Nuorten kokemukset Aurinkorannikolla jäivät mieleemme.

Palattuamme takaisin Suomeen valmistuimme Humanistisesta ammattikorkeakoulusta yhteisöpedagogeiksi vuoden 2018 keväänä. Valmistumisen jälkeen perustimme yhdistyksen Out & About ry, koska huomasimme saman ilmiön nuorisotyön kentällä myös Suomessa. Suomessa olemme tehneet monikulttuurista nuorisotyötä eri taustoista tulevien lasten ja nuorten parissa. Kävimme myös Fuengirolassa nuorisotyöntekijöiden kanssa palavereissa.

Myöhemmin haimme näiden teemojen innoittamana Jyväskylän yliopistoon ´kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa´- maisterikoulutukseen. Nyt teemme maisterintutkielmaa koskien nuorten identiteettiä sekä integroitumista. Nuorisotyössä olemme havainneet, kuinka identiteettikysymykset nousevat monikulttuuristen nuorten puheissa usein esille. Tutkielman idea sai alkunsa jo kuusi vuotta sitten ensimmäisen työharjoittelun aikana.

- Mainos -

Olemme haastatelleet suomalaistaustaisia yläkouluikäisiä nuoria sekä pitäneet työpajoja liittyen identiteettiin ja nuorten elämään Espanjassa. Meille on tärkeää, että tutkielmassa pääsee nuorten oma ääni kuuluviin. Tutkielmassa nuoret osallistetaan ja he saavat itse antaa omia näkemyksiä integraation edistämiseen. Nuorten parissa tehty tutkielma on ollut hyvin antoisa ja nuorisotyöntekijöinä haluamme, että nuoria kuullaan henkilökohtaisella tasolla.

Tutkielma tuottaa lisää tietoa yhteiskunnassa vallitsevista ristiriidoista eri kulttuurien välillä. Tarkoituksena on tutkielmalla havainnollistaa ja todeta kaksisuuntaisen integraation tarvetta. Voimme käyttää tutkimustuloksia oman yhdistyksemme toiminnan luomisessa. Tutkimustulokset tuottavat hyödyllistä tietoa Aurinkorannikon nuorisotyön kentälle sekä vertailevina tutkimustuloksina Suomen nuorisotyön kentälle.

Henniina Tyynelä ja Sini Koski-Tuuri

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...