Karanteenin myötä ihmiset ympäri maailmaa ovat joutuneet pohtimaan omaa liikkumistaan. Millainen tarve meillä on ja miten se käytännössä toteutetaan? Entä mitä rajoitusten purkaminen sitten vaikuttaa? Eläinkokeista tiedetään, että aluksi tapahtuu rebound-ilmiö eli vapautumista edeltävä vähäinen liikunta purkautuu vapautumisen myötä voimakkaana aktiviteettina.
Pohdin yliopistolla aikoinani esimieheni kanssa sitä kuinka paljon liikuntaa todella tarvitaan. Esimieheni oli tehnyt vuosia kokeita laboratoriorotilla. Niiden liikuntaa mitattaessa kävi ilmi, että laiskin rotta käytti juoksupyörää 3.3 km viikossa kun taas ahkerin jopa 76.6 km. Ero näiden ääripäiden välillä oli huikea. Mitä johtopäätöksiä tästä sitten pitäisi tehdä?
Yksilölliset erot liikunnassa ovat suuret – niin rotalla kuin ihmiselläkin. Oliko rottakokeen laiskin yksilö sitten huonovointinen vai kompensoiko se vähäisen liikunnan jollain muulla tavalla? Vai oliko eniten liikkuva rotta ylikunnossa ja siten huonovointinen? Siinä onkin miettimistä kerrakseen. Samaa sopii pohtia myös meidän ihmisten kohdalla.
Olimme vaimoni kanssa viime syksynä seniorijumpassa. Sen loputtua hän katsoi naamaani tarkasti ja totesi, että seniorilta mies tosiaan näyttää. Huumorimielessä vielä totesi, että varmin merkki on se kun harmaat aivosolut siirtyvät partaan. Siitä seuraa parran harmaa väri ja muistin heikkeneminen. Huumorista huolimatta sinällään tärkeä muistutus siitä, että kun parta alkaa olla harmaa, niin on aika ryhtyä pitämään huolta aivojen ja muunkin kropan hyvinvoinnista. Liikunta sopii tähän tarkoitukseen hyvin. Harkitsen liikunnan lisäämistä rottakokeista huolimatta. Kiinnostaa varmaan muitakin?
Hannu T. Korhonen
Loading ...
