Maanantain pikauutiset

Uutiskatsaus Espanja 24.6.219

Espanjalaista ”juhannusta” eli San Juanin juhlaa on vietetty viikonloppuna muun muassa kokkoja poltellen kuten kotisuomessakin. Viime vuonna Costa Del Solin rannoilta kerättiin tapahtumiin liittyen 40 tonnia roskaa, joten tänä vuonna tavoitteena oli juhlia hieman ekologisemmin.

Kommentti: Suomalaisen ja espanjalaisen ”juhannuksen” suurin ero lienee se, että Espanjalaiset muistavat seuraavalla viikolla missä olivat juhlimassa. Lisäksi espanjalaiset eivät joudu jännittämään seuraavaa yhdeksää kuukautta naapurin tulevan vauvan kasvonpiirteitä…

Tällä hetkellä Huawein puhelimia myydään ns. polkuhintaan ulos Espanjassa. Pelkona lienee päivitysten loppuminen kokonaan.

Kenties hieman sopimaton ja traaginen uutinen, mutta juhannusviikonloppu on vuoden ainoa viikonloppu, jolloin Suomessa liikenteessä menehtyneiden määrä vetää vertoja espanjalaiselle viikonlopulle.

Espanja välttynee näillä näkymin sitä uhanneilta noin 80 miljoonan euron sanktioilta joita EU oli sille suunnitellut. Asia liittyy Espanjan pankkilainsäädäntöön, jonka EU katsoi rikkovan eurooppalaista kuluttajansuojaa.

Kommentti: Aihe on mielenkiintoinen siksi, että Espanjan lehdistö on miltei kokonaan Espanjan hallituksen puolella ja EU:ta vastaan joka kiistassa, vaikka EU tässä asiassa mitä ilmeisemmin onnistui parantamaa normaalin kansalaisen asemaa ja oikeusturvaa kohtalaisen hyvin. Mielenkiintoista on se, että yleisesti rivikansalaisen puolesta aina ääntä pitävä Espanjan sosialistipuolue ei ollut asian suhteen mitenkään erityisen aktiivinen, ja ilman EU:n varsin ponnekasta toimintaa asia olisi voinut jäädä hoitamatta. Eihän nyt sosialistipuolue voi pankkisektorin etuja vaalia, eihän?…

Espanjassa on taas kerran aloitettu muovijätteen vastainen taistelu EU:n päätösten johdosta. EU:n vaatimukseen muun muassa kuuluu, että vuoteen 2029 mennessä 90% muovipulloista on kierrätettävä. Lyhyellä aikavälillä, eli jo 2021 pitäisi koko Espanjaa koskea pykälä, jonka mukaan kertakäyttöiset muoviaterimet ovat kokonaisuudessaan kiellettyä.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Mielenkiintoinen (8)
  • Hyödyllinen (1)
  • Vanha uutinen (1)
  • Erinomainen (0)
  • Tylsä (0)