LIONSin junnut SM-kisoissa

 

Turnaus pelattiin Paraisten jäähallissa heinäkuun 10. ja 11. päivänä.

LIONSin osalta kaikki alkoi siitä kun turnauksen järjestäjä Tony Kuloaro kysyi olisiko joukkueella muutamaa pelaajaa turnaukseen. Juttu alkoi levitä kulovalkean tavoin, ja pian tilanne oli se, että muutaman pelaajan sijaan LIONSilla oli heittää turnaukseen kaksi kokonaista joukkuetta. Kaikkiaan 17 pelaajaa ja kaksi maalivahtia. Molemmat olivat sekajoukkueita, eli mukana oli sekä tyttöjä että poikia.

Turnauksen voiton ja suomenmestaruuden vei lopulta espoolainen Hard Rocks. LIONSin joukkueista toinen sijoittui viidenneksi ja toinen kahdeksanneksi. Yksi turnauksen parhaista pelaajista oli LIONSin Remu Kovero, joka laukoi kuudessa ottelussa yhteensä kuusi maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä.

- Mainos -

Tapahtuma todisti jälleen Fuengirola LIONSin hienoa yhteisöllisyyttä ja vaikka pelaajat olivatkin tulleet ympäri Suomea eikä kukaan ollut nähnyt kaikkia muita koskaan, niin sekä pelaajista että vanhemmista löytyi heti hieno yhteishenki.

Fuengirola LIONS:n kaksi sponsoria: Deli de Paula ja Kiekkobussi olivat myös paikalla myymässä MakuLakuja ja kiekkovarusteita.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...