Sotogrande tunnetaan Euroopan hienoimmista ja samalla myös kalleimmista kentistä. Lähistöllä sijaitsevat esimerkiksi vuoden 1997 Ryder Cup kenttä Valderrama, kiitetyt La Reserva ja San Roque, sekä upeat Finca Cortesin ja Real golf club. Näille mainituille kentille green fee maksaa kalleimmillaan yli 300 euroa, eli perustuuppari ei ihan joka päivä halua lähteä näitä väyliä kuokkimaan.
La Cañada on hinnoittelultaan poikkeus. Kunnallisena kenttänä green feen hinnat on pidetty kohtuullisina. Sesongista riippuen pelaamaan voi päästä jopa alle viidellä kympillä. Tässä kohtaa hinta ei ainakaan suoraan korreloi laatuun, sillä La Cañada ei häpeä tippaakaan kalliiden naapuriensa varjossa. Kenttä, klubi ja palvelut ovat ensiluokkaisia.
La Cañada on rakennettu vaihtelevaan maastoon. Korkeuseroja on sopivasti ja ne tekevät kentästä mielenkiintoisen ja näyttävän. Parhaimmillaan maisemat ovat upeita niin Välimerelle kuin vuoriston suuntaan. Vaikka korkeuseroja on, kenttä on helposti pelattavissa kävellen. Akkukärry on suositeltava, pitkät loivat nousut imevät mehut kärryn vetäjästä tai kantobägin raahaajasta.
Kenttä on hienosti suunniteltu, sitä ovat olleet piirtämässä legendaariset Robert Trent Jones Senior ja David Thomas. La Cañada antaa mahdollisuuksia kaikkien mailojen käyttöön. Draiverin voi huoletta kaivaa esille monella avauspaikalla, mutta joillain nelosilla pienempi avausmaila on fiksun pelaajan vaihtoehto. Väylät eivät ole erityisen pitkiä, haasteet tulevat doglegeista, bunkkereista ja vesiesteistä.
Ainoa miinus kentän suunnittelussa ovat useat sokkoväylät. Ensikertalaisena on välillä vaikea valita maila ja strategia, kun teeboxista ei saa selkeää kuvaa reiän etenemisestä. Toisella kerralla nämäkin ongelmat ovat poissa, niin mieleenjääviä ja mielenkiintoisia väylät ovat.
Klubirakennus noudattaa andalusialaisen klassisen arkkitehtuurin linjoja. Sisustamisessa on modernimpi ote, samoin ruokalistassa. Espanjalaisten perinneruokien lisäksi listalla on pastoja, risottoja, moussakaa ja monia muita kansainvälisiä herkkuja. Klubilla näyttää käyvän paljon muitakin kuin golfaavia ruokailijoita. Eipä mikään ihme, sillä ravintolasta saa maukasta ruokaa kohtuuhintaan.
Muutamia havaintoja La Cañadan lempirei´istä:
Reikä 5
(par 5, 462m, hcp 10)
Doglegi väylä vasempaan. Avauksen voi lyödä täysillä, kakkosen kanssa pitää olla tarkkana. Väylä kapenee greeniä lähestyttäessä, pallo harhautuu helposti puiden varjoon. Peliä ei ole menetetty, vaikka puiden alle joutuisikin, matalalla lyönnillä greeniosuma on sieltäkin mahdollinen. Vaikka kakkonen osuisi hienosti keskelle väylääkin, greenin edessä seisoo leveä puu, joka on joko ylitettävä tai ohitettava.
Reikä 7
(par 4, 363m, hcp 2)
Kentän toiseksi vaikein reikä. Vaikeus perustuu greenin oikealla puolella olevaan isoon vesiesteeseen. Jos avaus lipsahtaa liian pitkäksi, greenille pääsee vain lyömällä veden yli. Hieman lyhyempi avaus antaa kuivan linjan lipulle, joskin matkaa on silloin enemmän. Väylä laskee jyrkän alamäen juuri ennen greeniä. Tämä on niitä reikiä, joissa vesieste menee helposti päähän. Oikeasti helppo kakkonen, mutta mailasta on turhan tiukka ote.
Reikä 9
(par 4, 363m, hcp 4)
Yksi kentän näyttävimmistä rei´istä. Ylhäältä alamäkeen lyötävä nelonen. Maisemaa jäisi teeboxilta ihailemaan pidemmäksikin aikaa. Lyö avaus niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Greeni on korotettu ja sen edessä on syvä bunkkeri. Kaukaa lähestyminen on haasteellista, jos pääset avauksella lyhyen raudan etäisyydelle, greenille nosto on mukavaa. Pidä huoli siitä, että mailasi riittää, kaikki vajaaksi jääneet lähestymiset johtavat katastrofiin.
Reikä 12
(par 4, 363m, hcp 1)
Yksi Aurinkorannikon hienoimpia reikiä. Teeboxilta voi ihailla Valderraman klubia, tämä reikä oli osa Valderraman kenttää. Hieman ylhäältä lyötävä nelonen, jonka suurin haaste on kapeus. Vino lyönti on auttamatta sellaisessa pusikossa, että siellä ei viihdy muut kuin rosvot. Greenille mennään taas alamäkeä, joskin se on hieman korotettu lähiympäristöstä. Bunkkerit ottavat mieluusti pallosi syleilyynsä.
Reikä 17
(par 3, 143m, hcp 5)
Hieno kolmonen, jossa avauksen on lennettävä ilmassa vähintään 130 metriä, muuten tulee onkihommia. Teeboxin ja greenin väli on käytännössä kokonaan vettä. Kentän kaksi viimeistä reikää ovat molemmat sellaisia, että kovin hengästyneenä niitä ei kannata avata. Huono avaus johtaa scorecardin lopullisen tuloksen romahtamiseen. Tällä reillä haasteena on vesi, viimeisellä rotko.
Antti Pekkarinen
Loading ...
