torstai, maalis 28, 2024

Avokado on terveyspommi

Avokado on kuin vaaleanvihreää, pehmoista kultaa lukuisten terveyshyötyjensä ansiosta. Tällä hetkellä on avokadon satokausi, joten se on nyt maukkaimmillaan ja edullisimmillaan.

Avokado on monipuolinen hedelmä, jota voi syödä monin eri tavoin. Se sopii esimerkiksi salaatteihin, leivän päälle, avokadopastaan tai syötäväksi merisuolan ja oliiviöljyn kera sellaisenaan.

Kermaisen koostumuksensa ansiosta avokadoa voi käyttää myös majoneesin korvikkeena.

Guacamolen muodossa avokado on monelle hyvin tuttu hedelmä.

- Mainos -

Avokadoja voi ostaa muun muassa toreilta, kauppahalleista ja pienistä vihannespuodeista.

Hyviä vaikutuksia

Avokado on todellinen terveyspommi, josta tuli viime vuosikymmenen aikana eräänlainen trendihedelmä lukuisten terveyshyötyjensä ansiosta. Siitä saa myös paljon energiaa.

Avokado lukeutuu superfoodeihin. Monien mielestä se on yksi terveellisimmistä ruoka-aineista.

Avokado sisältää paljon hyviä rasvoja, jotka edistävät sydämen terveyttä. Avokadojen säännöllisen syömisen onkin tutkittu pienentävän sydänsairauksien riskiä.

Sairauksien riski pienenee myös avokadojen kolesterolia alentavien vaikutusten vuoksi.

Avokado parantaa myös muistia, sillä sen sisältämät rasvahapot ovat hyödyllisiä aivoille.

Rasvaisuutensa ansiosta avokadojen syönnillä on positiivisia vaikutuksia myös ihon ja hiusten kuntoon. Avokadoöljyä voi käyttää kauneudenhoidossa myös ulkoisesti.

- Mainos -

Avokadon sisältämän luteiinin on todettu estävän silmiä vahingoittavien UV-säteiden aiheuttamia haittoja jonkin verran, joten siitä on apua myös silmien terveydelle.

Avokado on oiva apu myös ruuansulatukseen, sillä sen sisältämä runsas määrä ravintokuitua auttaa tasapainottamaan suolistoa ja edistää ruuansulatuksen toimimista oikealla tavalla.

Avokado on yksi ravintokuiturikkaimmista hedelmistä, joka pitää kylläisenä pitkään.

Varkaat ongelmana

Avokadot ovat hyvin antioksidanttipitoisia. Niissä on myös A-, B-, C-, D-, E- ja K-vitamiinia, jotka auttavat muun muassa suojelemaan vastustuskykyä, kognitiivista systeemiä ja hermostoa.

Avokadojen syöminen edistää myös muiden terveellisten antioksidanttien imeytymistä. Esimerkiksi porkkanoista löytyvä karoteeni imeytyy avokadon kanssa nautittuna tehokkaammin.

Avokadot auttavat myös kasvussa ja lihasmassan palautumisessa, koska ne sisältävät suuren määrän proteiineja, kaliumia ja sinkkiä. Kaliumia avokadossa on suunnilleen saman verran kuin banaanissa.

Kaliumin tasapaino on tärkeä sydämen, hermoston ja lihaksiston toiminnalle.

- Mainos -

Raskaana oleville naisille avokado on hyväksi, koska se sisältää paljon elintärkeää foolihappoa.

Monet eivät tiedä, että avokadolla on lisäksi sukupuoliviettiä lisääviä ominaisuuksia, joten sitä voi käyttää luonnollisena seksuaalisen vietin lisääjänä pillereiden popsimisen sijaan.

Lukuisten terveyshyötyjen ja avokadojen kalliin hinnan takia myös varkaat ovat valitettavasti löytäneet avokadon, mikä on suuri ongelma espanjalaisille viljelijöille.

Monilta tiloilta on varastettu jopa tuhansia kiloja avokadoja pimeään kauppaan, joten kannattaa olla tarkkana, mistä avokadonsa hankkii. Monet viljelijät käyttävätkin nykyään videovalvontaa.

Sonja Riihikangas

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...