Koronatilanne on pysynyt vakaana

 

Espanjalainen kesäkausi katsotaan alkavan juhannuksesta. Tästä eteenpäin, aina elokuun loppuun asti käsillä ovat esimerkiksi tuiki tärkeän turismin kannalta elintärkeät viikot. Loimme katsauksen siihen, minkälaisissa koronaolosuhteissa kuumimpaan turistisesonkiin lähdetään.

Maskipakkoon lievennyksiä

Suojamaskin käyttöpakko ulkoalueilla poistui Espanjassa lauantaina 26.6. Kokonaan maskeista ei toki luovuttu. Suojainta tulee edelleen käyttää silloin kun turvaetäisyyden säilyttäminen ei ole mahdollista, esimerkiksi ruuhkaisilla kaduilla tai tapahtumissa. Maskia on myös kuljetettava mukana, mikäli sellaista ei kysyttäessä löydy, poliisilla on oikeus sakottaa.

- Mainos -

Maskia on edelleen pakko käyttää julkisissa sisätiloissa kuten kaupoissa, apteekeissa ja julkisissa liikennevälineissä. Myös ravintoloissa maskia tulee käyttää aina kun liikutaan pöytien ulkopuolella.

Matkustaminen helpottunut

Matkustaminen Suomen ja Espanjan välillä helpottui kesäkuussa melkoisesti, kun Espanja poisti Suomen niin sanotulta riskimaiden listalta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nyt Espanjaan saa matkustaa ilman pakollista koronatestiä. Päätös on nykyisellään voimassa 4.7. asti.

Matkustamista Suomen ja Espanjan välillä on osaltaan helpottanut myös se, että Finnairin ohella myös Norwegian on vihdoin palannut lentämään Helsinki-Málaga -väliä.

Rokotustilanne kohenee

Koronarokotuskampanja on Espanjassa edennyt hyvää vauhtia. Espanjan ensimmäinen koronarokote pistettiin 27. joulukuuta, ja sen jälkeen maassa on annettu yhteensä jo yli 40 miljoonaa rokoteannosta.

Täyden rokotussuojan (kaksi pistosta tai yksi Janssenin rokote) on Espanjassa saanut jo yli17 miljoonaa ihmistä, eli yli 36% kansasta. Vähintään yhdellä rokotuksella on saatu suojattua jo selvästi yli puolet asukkaista.

Andalusian itsehallintoalueella rokoteannoksia on annettu yli seitsemän miljoonaa. Koko suojan on saanut lähes kolme miljoonaa, mikä on noin 35% asukkaista.

- Mainos -

Tartuntatilanne vaihtelee

Tartunta- ja ilmaantuvuusluvuissa on tällä hetkellä jatkuvasti pientä vaihtelua. Esimerkiksi Andalusiassa ilmaantuvuusluku oli perjantaina 25. kesäkuuta 158,6/100.000 asukasta. Tämän viikon keskiviikkona 30.6. vastaava luku oli 163. Luku on pysynyt jokseenkin samalla tasolla jo pitkään.

Huomionarvoista on, että sairaalahoitoa vaativien koronatapausten määrä on laskenut hyvin pieneksi. Kolmannen aallon huipulla helmikuussa, Málagan provinssin sairaaloissa oli pahimmillaan yli tuhat koronapotilasta, joista noin 130 tehohoidossa. Tällä hetkellä samalla alueella sairaalahoidossa on noin 80 koronapotilasta, joista reilut kymmenen tehohoidossa.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista