Lukuaika: Koronakaranteenia kolmella mantereella

Koronakaranteenia kolmella mantereella

 

Pakkasten paukkuessa helmikuisessa Suomessa vieraillut Vepsäläinen luennoi Ähtärissä, josta työmatka jatkui Malesian Tawauhun. Tällöin lähti liikkeelle tapahtumasarja, joka on koskettanut koko maailmaa. Lentoja peruutettiin ja maasta piti päästä poistumaan pikaisesti.

– Minä onnistuin pääsemään viimeisellä lennolla Malesian pohjoisosaan Kota Kinabaluun, missä on yritykseni yksi toimistoista.

Vepsäläinen oli aikoinaan osallisena neuvotteluissa, jonka seurauksena nousi ostoskeskus, jossa myös toimisto sijaitsee. Historian ansiosta mahdollistui ulkoilu kiinteistön rantakaistaleella ja kilometrin pätkälle kävelykilometrejä kertyi päivittäin yli 20.

- Mainos -

– Aseistettuja sotilaita vilisi kaduilla, mutta sain ulkoilla rauhassa ja he vetivät käden lippaan tervehtiessään minua.

Viikkojen kuluttua matka saattoi jatkua usean lentokentän kautta Havajille. Seuraavaan paikkaan, jossa oli myös valtavan tiukat karanteenirajoitteet.

– Lentokentällä pahoittelivat, kun hiljaisilla kentillä ei ollut kunnon tarjoiluja. Sain lentokoneeseen pullon proseccoa ja muovimukin.

Vaimo ja tytär asuvat Havajilla, joten sen vuoksi rajat avautuivat ja seuraavan maan karanteeniarki sekä kodin seinät tulivat tutuiksi.

– Rajoitukset eivät koskeneet merialuetta, koska sinne ei Honolulun virkavallan toimivalta yltänyt. Meressä oli ihmisiä kellumassa uimapatjoilla ja kumiveneillä, mutta rannalle jos meni istumaan, niin rapsahti 150 dollaria sakkoa. Sakkoja jaettiin 35 tuhannen dollarin edestä.

Lopulta karanteenielämään hiiltynyt Vepsälänen saapui Fuengirolaan vanhempiensa luokse Sohailin linnan kupeeseen.

– Täällä on ihanan vapaata. Suomi ja Andalusia ovat hoitaneet korona-asiat hyvin. Esimerkiksi Kota Kinabalussa on nyt lähes kaikki sairaalapaikat täynnä.

Vepsäläinen lentää Espanjasta joulukuussa Helsinkiin ja voi silloin lyhentää karanteenia koronatestien avulla. Matkan pitäisi jatkua siitä viiden päivän kuluttua kotiin Hong Kongiin.

- Mainos -

– En tiedä miten Kiinassa suhtaudutaan siihen, että olen ollut Espanjassa. Toivottavasti en joudu taas kahden viikon karanteeniin, sillä silloin olisin ollut kuluvan vuoden aikana 8 kuukautta karanteenissa.

Maailmanpolitiikka vaikeuttaa myös maiden välillä liikkumista.

– Euroopasta en pääse Yhdysvaltoihin, vaikka minulla on siellä perhe. Onni on suomalainen passi, joten pääsen Suomen kautta Kiinaan ja sieltä Havajille. Hong Kongiin pääsen myös, mutta vain Suomesta, sillä asun siellä.

Wuhanin torit

Vilkas Vepsäläinen vakavoituu kysyttäessä Hong Kongin lähellä sijaitsevasta Wuhanista, sieltä oletettavasti pandemia sai alkunsa.
– Ne eläintorit on meille länsimaalaisille todella karuja paikkoja, niitä on vaikea ymmärtää.

Eläinten hyvinvointi on yrittäjälle sydämen asia ja Fintrade-Mercer Groupin yksi tärkeä osaamisala onkin eläinsuojelu. Se näkyi myös Malesian karanteeniarjessa.

– Kävelin jälleen siinä rantakaistaleella ja havaitsin tulikuumalla peltikatolla pienen kissanpennun. Kipusin tuolille ja pääsin nostamaan sen turvaan. Otin sen kanssani asumaan ja hankin pennulle ruokaa sekä hoidin sen silmätulehduksen. Pennun voimistuessa sehän alkoi riehumaan pitkin seiniä ja pohdin, että villikissa varmaan haluaa vapauteen. Eihän se niin mennyt, Vepsäläinen nauraa.

Lähdön hetken koittaessa Kitiselle piti löytää adoptiokoti. Kissanpäivät saivat jatkua paikallisen ravintolan tarjoilijan perheessä.

- Mainos -

Kuopiosta Kiinaan

Kuopiolaislähtöinen Vepsäläinen suuntasi 80-luvulla opiskelemaan Rovaniemelle.

–Helsingin sanomissa oli parin rivin ilmoitus, että Kiinaan oli tarjolla stipendipaikka harjoittelijalle. Kukaan ei ollut hakenut paikkaa. Minä ajattelin, että koska en ollut koskaan saanut stipendiä, niin haen paikkaa. Hakijoita oli silloin 52 ja minä olin ulkoministeriön listan viimeinen. Eivät ne Kiinassa varmaan tienneet, että mistä suunnasta sitä listaa olisi pitänyt lukea.

Nuori mies lähetettiin matkaan saatesanoin; nyt on lähdettävä, kun vielä voit ja kun lähdet, niin mene niin kauas, kun pääset. Kiinassa vastaanotto oli avoin, sillä tuolloin maahan tarvittiin myös juristeja.

1985 Vepsäläinen karisti Suomen tomut töppösistään ja suuntasi Kiinaan. Kolmen vuoden opiskeluaikana tuli tutuksi myös muiden maiden kansalaiset.

– Jenkit rupesivat aina rähisemään ja siirtelemään hetekoita, britit puolestaan järjestivät puutarhajuhlia. Minä sitten suomalaisena toimin baarimikkona ja kantelin joskus japanilaisia reppuselässä takaisin opiskelija-asuntolaan.

Opintojen päätyttyä yritysjuristi Vepsäläinen perusti Kiinaan yrityksen, joka on toiminut jo 35 vuotta. Lisäksi hän toimii strategisena neuvonantajana sekä kouluttaa suomalaisia yrityksiä Kiinan markkinoiden haasteisiin.

KUKA:

  • Nimi: Jari Vepsäläinen
  • Lähtöisin: Kuopiosta
  • Asuu: Hong Kongissa
  • Fintrade-Mercer Groupin perustaja
  • Motto: Maailma antaa sinulle sen, mitä itse annat maailmalle.

Tiina Jokinen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...