Pikauutiset

Keskiviikon pikauutiset

Uutiskatsaus Espanja 26.6.219

Uutiskatsaus Espanja 26.6.219

Nousukautta elävä Espanja on panostanut näyttävästi infrastruktuurin uusintaan ja eilen esiteltiin uutta pikajunayhteyttä välillä Antequera – Granada. Mukana oli yhteiskunnan kermaa pääministeri Sanchez mukaan lukien. Sanchezin mukaan hanke edistää Andalusian alueen matkailua ja vahvistaa sen potentiaalia tulevaisuudessa. Pikkurahalla hankkeita ei kuitenkaan tehdä, ja pikajunauudistukseen on poltettu rahaa tässäkin tapauksessa noin 1,7 miljardia euroa.

Kommentti: Huom. Jos suomennat asiaan liittyviä tekstejä, ota huomioon, että kyseistä pikajunayhteyttä kutsutaan ”ave” termillä, joka tarkoittaa myös lintua. Näin ollen jos luulet ostaneesi ”lintukyydin” Málagasta Granadaan, saatat joutua pettymään…

El Corte Ingles on otsikoissa joka viikko, useimmiten joidenkin uudistusten tai hankkeiden merkeissä. Eräs espanjalaismedia toi kuitenkin hyvin esille yhtiön probleeman sen visioiden toteuttamiseen liittyen, sillä yhtiöllä on jo neljäs johtaja viimeisen viiden vuoden aikana. Tämä saattaa vaikeuttaa yrityksen päämäärien saavuttamista. Yhtiön johdon ”vaihtoruletti” alkoi vuonna 2014, kun yhtiön pitkäaikainen vaikuttaja Isidoro Alvarez kuoli. Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli liki 16 miljardia euroa, joten sen liikkeet vaikuttavat monien espanjalaisten arkeen joko tavalla tai toisella.

Kommentti: Itse boikotoin yhtiötä, sillä sen valikoimasta ei löydy omalle identiteetilleni tärkeitä tuotteita, kuten kunnollista suomalaista kirnupiimää tai savolaista kalakukkoa…

Futikseen liitetyt vedonlyöntiskandaalit ja niiden käsittelyt jatkuvat ja saavat paljon palstatilaa mediassa. Uusin käänne on huumekaupan ja vilpillisen vedonlyönnin liittäminen toisiinsa ja niiden tutkiminen järjestäytyneenä rikollisuutena.

Maailman 50 parhaan ravintolan joukkoon valikoitui tänä vuonna 6 espanjalaista ravintolaa, joista parhaaseen sijoitukseen (3.) ylsi Atxondossa sijaitseva Asador Etxebarri.

Kommentti: Itse boikotoin em. ravintoloita samasta syystä kuin El Corte Inglesiä. Pidän myös listan tehnyttä tahoa puolueellisena, sillä delegaatio ei tutustunut Kukon lounaspöytään, jota pidetään oman käsitykseni mukaan yleisesti Espanjan ja kenties koko maailman yhtenä parhaana ravintolana, eritoten lounasaikaan.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Kolumnit

Viikon kysymys

Aiotko lukea Loirin tuoreen elämäkerran?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Tilaa aika!