Kenen siivellä?

Finnair ilmoitti viikko sitten vähentävänsä lentovuorojaan entisestään lokakuusta alkaen. Ikävästi leikkaukset osuivat myös Aurinkorannikon lentoyhteyksiin, Málagaan lennetään suoraan Helsingistä vain kaksi kertaa viikossa.

Kaksi lentoa kuulostaa vähältä, parhaimmillaan suoria viikoittaisia lentoja on ollut lähemmäs parikymmentä. Vallitsevassa tilanteessa tuo kaksikin lentoa on varmasti kannattavuuden rajamailla. Suomesta Aurinkorannikolle tulijoita riittää, mutta kukapa täältä pois haluaisi. Koneet lentävät tyhjillään Málagasta Helsinkiin, se on kallista puuhaa.

Suosikaamme suomalaista ja käyttäkäämme Finnairin vuoroja aina, kun tarvetta on. Finnair sentään yrittää ylläpitää yhteyttä Suomen ja Aurinkorannikon välillä.

- Mainos -

Kaikki lentoyhtiöt ovat joutuneet peruuttamaan varattuja lentoja koronakriisin aikana. Rahojen palautus on sujunut vaihtelevalla menestyksellä, pääosin kuluttajat ovat kuitenkin saaneet korvaavan lennon tai rahansa takaisin perutuista vuoroista.

Norwegian kulkee aivan omia polkujaan. Yhtiö pitää myynnissä esimerkiksi Helsingin ja Málagan välisiä lentoja, vaikka sillä on tiedossa, ettei niitä tulla lentämään. Peruutukset tehdään noin kaksi viikkoa ennen lipun näyttämää ajankohtaa. Norwegian käyttää hyväuskoisia kansalaisia ilmaisena pankkina. Kassaan tulee rahaa, palautuksia tehdään sopivan hitaasti ilman korkoa.

Jollekin Norwegianin pelissä lopullinen mustapekka jää käteen. Useimmiten huonoin kortti jää kuluttajalle. Luulisi, että sadoilla miljoonilla yhtiötä tukenut Norjan valtio viheltäisi rikollisuuden rajamailla liikkuvan toiminnan poikki.

Pääkirjoitus

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...