sunnuntai, maalis 3, 2024

Kateus on ansaittava

Vietimme taas jälleen tätä perisuomalaista kateuspäivää, jolloin verohallinto julkaisee kaikkien menestyneiden verotiedot. En tiedä yhtään toista valtiota, jossa yksittäisten kansalaisten vuosiansiot nostetaan koko kansan tutkisteltaviksi. Tai on siis väärin todeta, että kyseistä tutkiskelua todellisuudessa tekisivät kansalaiset, todellisuudessa sen palvelun kyllä hoitavat hyvin aktiivisesti kaikki suomalaiset mediat.

Kateus ja katkera sellainen on suomalainen kansanhuvi. Isäni aikanaan työskenteli myyntiedustajana ja kertoi minulle, että Pohjanmaalla on kyliä, joissa mattokutomo on jokaisessa talossa. Kysyin ihmetellen, että miksi? No kuulemma sen vuoksi, ettei naapuri pääse rikastumaan.

Kateutta on kahta lajia, tuhoavaa ja rakentavaa kateutta. Tuhoava kateus saa ihmisen vahingoittamaan tai aiheuttamaan vaikeuksia kateuden kohteelle. Rakentava vastaavasti motivoi ponnistelemaan kohti tavoitteita. Pohjanmaan kylissä siis koettiin tuhoavaa kateutta, jos tavoitteena todella oli tuo toisen rikastumisen estäminen. Rakentavana se olisi kannustanut onnistumaan naapuriaan paremmin, jos tavoitteena olisi ollut menestyvä mattokutomo.

Tuhoavan kateuden kohteeksi joutuminen ei ole koskaan kivaa. Kadehtija yrittää silloin kaikin keinoin vaikeuttaa sinun elämääsi, työtäsi, liiketoimintaasi tai mitä tahansa muuta mistä hän on sinulle kateellinen. Mutta kannattaa muistaa, kateus on myös merkki sinun omasta onnistumisestasi jossain sellaisessa, mistä toinen kokee sinua kohtaan kateutta.

- Mainos -

Toivottavasti noiden verotietojen julkistaminen synnyttäisi tuota rakentavaa kateutta, joka kannustaisi kaikkia suomalaisia menestymään työssään ja liiketoiminnassaan. Nimittäin silloin, jos jäämme tuon tuhoavan kateuden pauloihin, toteutuu suomalainen sananlasku jonka mukaan kateus vie kalatkin järvestä.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Sari Savolainen
Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä mieltä olet Suomen poliittisista lakoista?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...