(Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 5.4.2018)
Pääkirjoituksessa väitettiin suomalaisten asunnottomien yöpyvän Los Bolichesin laidalla sijaitsevassa puistossa. Puistoa kutsutaan myös piripuistoksi, koska siellä liikkuu asunnottomien lisäksi huumeita.
Itsekin asunnoton Aittokallio ei kiistä sitä, etteivätkö monet Fuengirolan asunnottomista viettäisi aikaa puistossa eikä sitä, että monet tässä joukossa ovat suomalaisia. Häntä raivostuttaa kirjoituksen antama virheellinen käsitys siitä, että puistossa nukuttaisiin.
-Puistossa ei ole asuttu eikä hilluttu pitkään aikaan. Pääkirjoitus luo vain mielipahaa, kun ei haeta syy- ja seuraussuhteita, hän sivaltaa.
Aittokallion mukaan Fuengirolassa on paljon pahempiakin paikkoja kuin näkyvällä paikalla sijaitseva puisto. Esimerkkinä hän mainitsee erään parin korttelin päässä sijainneen suomalaisbaarin.
-Siellä oli ihan hillitön meininki, jengi mätti toisiaan. Jos olisin asunut naapurissa, olisin lähtenyt kuukaudessa.
Ruokaa soppakattilasta
Aittokallio on nukkunut edellisen yön suomalaisten suosimalla leirintäalueella kaverin luona. Hän nukkuu milloin missäkin, esimerkiksi feria-alueen pohjoispuolella sijaitsevalla hökkelialueella.
Ruokansa hän saa kaupungissa toimivilta avustusjärjestöiltä, kuten Punaiselta Ristiltä tai seurakunnilta. Viikolla ruokaa riittää, mutta viikonloput ovat ongelma, sillä mikään taho ei järjestä ilmaisia ruokailuita viikonloppuisin.
Aittokalliota kismittävät huhut, joiden mukaan avustusjärjestöjen soppakattilalla kävisi jopa työssäkäyviä suomalaisia, jotka muuten vain haluavat säästää ruokakuluissa.
-Ei siellä käy kukaan, ellei ole pakko.
Kysyttäessä, miten hän selviää viikonlopun yli, Aittokallio vastaa olankohautuksella ja lempeällä hymyllä. Hän kertoo löytäneensä hiljattain kadulta kaksikymppisen ja selvinneensä sillä pitkään.
-Mä vaan päädyn jonnekin, hän sanoo hyväntuulisesti.
Yleensä Aittokalliolla ei ole rahaa. Hän ei käy töissä eikä nosta Suomesta sosiaalitukea.
-Suomalaisilla ei ole yleisesti hyvä olla ja se näkyy täällä. Fuge on pikku-Suomi, jossa ilmiöt näkyvät nopeammin kuin Suomessa.
IT-uralta asunnottomaksi
Vielä muutama vuosi sitten asiat olivat toisin. Aittokallio työskenteli 11 vuotta Irlannissa kolmen eri IT-alan yrityksen palveluksessa teknisessä tuessa sekä myyntitehtävissä. Sitä ennen hän lähti Suomesta pariksi vuodeksi Kiinaan Nokian palvelukseen.
-Kiinassa suunnittelin muun muassa arvonlisäpalveluita laajakaistaoperaattoreille, kun rahaa oli hiljalleen pakko saada jostain muusta kuin puheesta, hän kertoo.
Aittokalliolla on elektroniikan ja tietoliikennetekniikan mekaanikkokoulutus sekä runsaasti työpaikoilla hankittua osaamista. Hän oli mukana myöskin politiikassa ja ammattiyhdistystoiminnassa. Varusmiesaikanaan hän oli varusmiestoimikunnan puheenjohtaja.
Tarinasta piirtyy esiin yksityiskohdat hallitseva IT-ammattilainen, aktiivinen ja osallistumishaluinen ihminen, joka oli työmarkkinoilla hyvissä asemissa. Nyt haastateltavana istuu kuitenkin ulkoasultaan hieman nuhjuisen oloinen mies, jonka hampaat ovat huonossa kunnossa. Mitä tapahtui matkan varrella?
”Kämmäsin asioita”
Koko tarina ei kuulijalle kokonaan avaudu noin tunnin haastattelussa, ja aukkojakin jää. Se kuitenkin tulee selväksi, että Aittokallion parisuhde hajosi ennen Suomesta lähtöä ja työt menivät juomisen vuoksi alta myöhemmin Espanjassa.
-Kämmäsin asioita ryyppäämisen takia. Olin masentunut. Mikä on syy ja mikä on seuraus? itseään hyvin herkäksi ja yliempaattiseksi kuvaava Aittokallio kysyy uudestaan.
Alkoholin käyttämisen lisäksi hän kertoo kokeilleensa jonkun verran erilaisia huumeita ja bentsoja. Kukkaa, kokaiinia, crackia ja vauhtia. Monet huumeet eivät kuitenkaan hänen mukaansa toimi hänen kohdallaan. Parhaat olotilat tulevat toisista ihmisistä.
-Ja suoneen en pistä, hän tarkentaa.
Elämäntapa on tavallinen asunnottomien piireissä. Aittokallion mukaan huumekuolemia näkee silloin tällöin. Hänen mielestään itsemurhia tapahtuu ani harvoin, yleensä kuolema tulee vahingossa.
-Ja kun joku tappaa itsensä, mikä on syy ja mikä on seuraus?
Aittokalliota sieppaa median tapa käsitellä näitä asioita sensaatiohakuisesti tai paheksuen.
-Ei ole mieltä kirjoittaa, ellei esitä kantaa, mitä pitäisi tehdä.
Tämä on yksi syy siihen, että Aittokallio haluaa nyt tulla esiin nimellään ja kasvoillaan. Hän uskoo ja toivoo voivansa muuttaa asioita parempaan suuntaan. Oikaista virhekäsityksiä, hajottaa stereotypioita ja muuttaa mielikuvia.
Raha ei enää motivoi
Fuengirolaan Aittokallio tuli syyskuussa 2014. Silloin hänellä oli tilillä 6.000 euroa Irlannista palautuneita veroja. Ensimmäiset kolme viikkoa Aittokallio asui hotelleissa, käveli Paseota edestakaisin, tyhjensi päätään ja käytti rahaa sitä mukaa kuin tuli tarpeita.
-Muutaman kuukauden päästä rahat olivat loppu, hän toteaa.
Fuengirolassa Aittokallio on yrittänyt tehdä välillä töitäkin. Hän oli Myyntipäälliköillä ”tietotekniikkahommissa” ja kuukauden puhelinmyyjänä, kun kirkko tarjosi tuoksi ajaksi asunnon eikä Aittokallio kehdannut kieltäytyä.
Palkkatyö ei kuitenkaan enää motivoi häntä eikä tee onnelliseksi.
-Rahasta en voi enää tehdä työtä, en kaipaa sitä. Elän hetken ja päivän kerrallaan, olen vetänyt hetkessä elämisen äärimmilleen.
Aittokallio sanoo, että hänellä on nyt kaikki hienosti. Hänellä on henkisesti parempi olla kuin niiden vuosien aikana, jolloin hän oli säännöllisessä työssä.
-Olen saanut toivon takaisin ja pystyn pitämään huolta omasta hyvinvoinnistani. Se onkin iso kysymys, että miten ihminen saadaan pitämään huolta itsestään, ei siinä sosiaalityöntekijä auta.
Tiina Piha
Tässä pääkirjoitus, johon haastateltava viittaa. Se on julkaistu 24.3.2018
Spurgumatkailua
Viime viikonloppuna Aurinkorannikon sosiaalisessa mediassa etsittiin kadonnutta nuorta naista. Hänen äitinsä oli laittanut liikkeelle huolestuneen viestin, kun tytär oli kertonut tulleensa ryöstetyksi. Aivan aiheesta äiti oli huolissaan, tytär ei viettänyt aikaansa ihan parhaassa mahdollisessa seurassa.
Meillä Fuengirolassa asuu monenlaisia suomalaisia, se on yhteisömme rikkaus. Ikävä kyllä yksi näkyvimmistä suomalaisryhmistä on niin sanottu Mercadonan puistojengi. Käsitteellä tarkoitetaan Los Bolichesin kaupunginosassa sijaitsevan supermarketin viereisessä puistossa majailevaa pultsariporukkaa, josta arviolta noin 80% on suomalaisia.
Osa puistojengiläisistä on oikeasti syrjäytyneitä ja elämänhallintansa kanssa vaikeuksissa olevia nuoria. Heitä pitäisi pystyä jollain tapaa auttamaan, mutta toistaiseksi siihen ei ole resursseja Fuengirolan kaupungilla eikä alueen suomalaisyhteisöllä.
Oikeasti syrjäytyneiden lisäksi porukkaan kuuluu ihmisiä, joiden mielestä on mageeta hengata puistoissa, polttaa pilveä ja juopua halvasta punaviinistä. Nyt kevään tullen näiden spurgumatkailijoiden määrä totutusti lisääntyy, kun yöt lämpenevät ja puistossa on mukavampi nukkua.
Olkoon kuinka kukkahattutätimäistä tahansa, puiston läpi on ikävä kulkea, kun kuulee kotikielellään suoritettua örinää ja juopunutta möykkäämistä. Supermarkettia vastapäätä olevan kerrostalon espanjalaiset ja englantilaiset asukkaat ovat muodostaneet käsityksenä suomalaisista puistojengin perusteella. Kyseisessä talossa suomalaisia ei pidetä maailman onnellisimpana kansana, jonka merkittävimpiä voimavaroja ovat koulutus ja sivistys.
Jos unohdetaan kansakuntamme kärsimät imagotappiot, spurgumatkailussa piilee myös oikeita vaaroja. Ilmeisesti yllä mainittu nuori nainen ei pyörinyt Fuengirolan puistojengissä, mutta jossain määrin samantapaisesta matkailusta on saatujen lausuntojen perusteella ollut kyse. Lopputulos ei ollut ruusuinen, onneksi tällä kertaa mitään pahempaa ei sattunut.
Tässä vielä linkki juttuun, johon pääkirjoituksessa viitataan:
https://fuengirola.fi/espanjassa-kadonnut-tytto-minua-pyydettiin-prostituoiduksi/
Loading ...
