Kaavariitelyyn kyllästynyt Antonio Banderas purki rantatalonsa maan tasalle Marbellassa

Antonio Banderasin ja Melanie Griffithin 90-luvulla ostama upea rantakiinteistö Marbellassa Espanjan Aurinkorannikolla koki kovan kohtalon.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
3 min lukuaika
Antonio Banderas osti Las Gaviotas -nimisen unelmiensa rantakiinteistön silloisen vaimonsa, Hollywood-näyttelijä Melanie Griffithin kanssa vuonna 1997. Nyt huvila on puskettu maan tasalle (alakuva Diario SUR).

Espanjan Aurinkorannikolla syntynyt ja edelleen asuva Hollywood-tähti, näyttelijä Antonio Banderas, 63, on tehnyt radikaalin ratkaisun ja purattanut upean loistohuvilansa Marbellan rannalla.

Syynä purkamiseen ovat ilmeisesti pitkään jatkuneet ongelmat talon tontin – ja Marbellan kaupungin kaavoituksen – suhteen. Banderasin kerrotaan turhautuneen vuosikausien kädenvääntöön ja tehneen nyt lopullisen ratkaisun unelmahuvilansa tuhoamisesta.

Las Gaviotas -nimellä tunnettu rantahuvila sijaitsi hienolla paikalla Los Monteros -rannalla. Hän osti sen vuonna 1997 yhdessä silloisen aviovaimonsa, Hollywood-tähti Melanie Griffithin kanssa. Miljoonahuvila on ollut Antoniolle tärkeä, sillä ex-avioparin tytär Estela ”Stella” del Carmen vietti siellä lapsuusvuosiaan. Banderas ja Griffith erosivat vuonna 2015.

Kuuden makuuhuoneen kiinteistössä oli vehreä puutarha ja uima-allas, ja se tarjosi suoran pääsyn Monterosin rannalle Marbellassa.

- Mainos -

Lue myös: Antonio Banderas avasi omin käsin Pimpin Marbellaan

Hollywood-aviopari Melanie Griffith ja Antonio Banderas olivat naimisissa vuosina 1996-2015.

Banderas joutui luovuttamaan ison osan tontista kaupungille

Rantahuvilan ongelmat juontuivat jo sen rakentamisvuoteen 1995. Se oli rakennettu entisen pormestari Jesús Gilin myöntämällä luvalla, joka ei noudattanut kaavoitusmääräyksiä.

Rantakiinteistön omisti sittemmin kuuluisa espanjalainen radiojuontaja ja mediapersoona Encarna Sánchez, jonka perikunnalta Hollywood-aviopari osti huvilakokonaisuuden 1997. Kauppahinta oli liki kuusi miljoona euroa.

Ongelmat alkoivat toden teolla vuonna 2010, jolloin Banderas ja Griffith hävisivät pitkään jatkuneen taistelunsa Marbellan kaupungintalon kaavoitusviranomaisia vastaan. Tontin rajoja oli 90-luvun puolivälissä laittomasti laajennettu julkiselle ranta-alueelle. Vaikka se ei ollutkaan Hollywood-tähtien syytä tai tekemää, he joutuivat kärsimään sen nahoissaan.

Tämän seurauksena suuri osa Antonion ja Melanien huvilan puutarhasta, joka ulottui merenrannasta aina heidän uima-altaansa reunalle, otettiin yleiseen käyttöön. Kyse oli Marbellan vuoden 2010 uudesta yleiskaavasta, joka vaati 1.243 neliömetrin maapalstan luovuttamista kaupungille.

Näin ison osan Antonio Banderas ja Melanie Griffith joutuivat luovuttamaan rantatontistaan Marbellan kaupungille 2010.

Rantaan tuli yleinen jalankulkutie eli ns. senda litoral, joka kulkee kohta läpi koko Aurinkorannikon.

Medialähteet kuvailevat tätä tontin osan luovuttamisesta ”myönnytyksesi Marbellan kaupungille”, jonka Banderasin oli tuolloin tehtävä saadakseen kiinteistönsä laillistettua.

Lue myös: Antonio Banderas lohdutti itkijöitä kirkossa Málagassa

- Mainos -

Aurinkorannikkoa rakastava Antonio ei halunnut nostaa meteliä

Ongelmat kaupungin kanssa jatkuivat tuon jälkeenkin. Banderas muun muassa määrättiin purkamaan kokonainen siipi kartanostaan. Valitukset ja kiistely kestivät vuosia.

Málagassa asuva ja syntynyt Banderas on intohimoinen Aurinkorannikon puolestapuhuja. Niinpä hän on tehnyt selväksi, ettei hän sano ”yhtäkään sanaa”, joka voisi vaikuttaa Aurinkorannikon maineeseen Espanjassa.

Kaikesta kaavariitelystä huolimatta Antonio on vältellyt draamaa ja kohua.

– Mitä tahansa talolle tapahtuukin, vaikka se poltettaisiin, en aio nostaa meteliä, Antonio Banderas totesi 2013.

Koronaepidemian aikaan Banderas vietti Marbellan-huvilassaan pitkät ajat eristyksissä vuonna 2020. Nyt jäljellä ovat vain rauniot ja kahdenkymmenen vuoden muistot.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *