Juicea nuoruuden innolla

-Juicen biisien teksteissä ja melodioissa on sellaista tenhoa, joka vetoaa, sanoo Arttu Simonsuuri, 19-vuotias muusikko, joka esittää Juicen tuotantoa lauantaina Kukossa.

Simonsuuren Juice-innostus lehahti liekkeihin Juice-elokuvan myötä.

-Olen aina tykännyt 70- ja 80-lukujen estetiikasta. Juice-leffa toi siihen tykkäämiseen lisää sisältöä, innostuin kuuntelemaan ja soittamaan Juicen tuotantoa läpikotaisin.

Hyvin on nuori mies Leskisen laulutyylin, eleet ja maneerit sisäistänyt. Kun katsoo videoita Simonsuuren Juice-tulkinnoista, ei voi kuin hämmästellä niiden autenttisuutta. Mies kuulostaa ja jopa näyttää aivan esikuvaltaan.

- Mainos -

Lauantain keikalla Arttu Simonsuuri Slam esittää väkevän otoksen Leskisen hittirepertuaarista. Mukana on 70-luvun merkittävimmät klassikot Marilyn, Juankoski here I come, 15. yö ja monta muuta ikivihreää. Myös 80-luvun upeat voimaballadit kuten Musta aurinko nousee ja Kaksoiselämää kuullaan keikalla.

Arttu Simonsuuri Slam -orkesterissa solistin lisäksi soittavat rumpuja Hasse Rautio, bassoa Erkki Kaikkonen, kitaraa Heikki Sallinen ja koskettimia illan päätähden isä Pekko Simonsuuri.

Varaa lippusi ennakkoon laittamalla sähköpostia osoitteeseen kukko.events@gmail.com. Lippu ennakkoon varattuna maksaa 13€

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Miten Suomelle käy euroviisuissa?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...