Meillä on nyt muutama vuosi takana yrittämistä Espanjassa, ja onhan tässä ollut valtavasti opettelemista. Mä olen aina pitänyt Suomea kovin byrokraattisena paikkana, nimenomaan yrittäjälle, mutta eihän Suomen säädökset vedä mitään vertoja espanjalaisten vastaaviin.
On lupia, jotka voit saada vain silloin kun sinulla on lupa ja sen luvan saat kun sinulla on joku toinen lupa, johon on pitänyt saada lupa. Tähän väliin tarvitaan erilaisia teknikoita tutkimaan muun muassa äänien desibelejä, vaahtosammuttimia, eristyksiä, väliovia ja vaikka sekä mitä. Ja kustannukset ovat suuret. Moninkertaiset verrattuna Suomen vastaaviin.
Välillä tuntuu, että koko Aurinkorannikon kaupungintalon lupa-organisaatio pyörii ulkomaalaisten yrittäjien valvomisella ja kustannuksella. Ja nyt kun olen hieman selvittänyt asiaa, niinhän se onkin.
Säännöt eivät todellakaan ole samat espanjalaiselle yrittäjälle kuin ulkomaalaiselle. Siinä missä ulkomaalaisia yrittäjiä valvotaan, vastaavaa ei tehdä espanjalaisille. Ei ainakaan samanlaisella intensiteetillä. Ja hyvä heidän kannaltaan, sillä useimmat heistä eivät edellytyksiä edes täyttäisi. Meidän aukioloaikamme puitteissa (noin kaksi vuotta) esimerkiksi vaahtosammuttimet on haettu jo 5 kertaa tarkastettavaksi. Joka kerta hintalappu on ollut sadan euron luokkaa ja kyse on uusista vaahtosammuttimista. Siinä on tullut sammuttimille hintaa. On tietenkin selvää, että ne tulee olla kunnossa, mutta läheisessä, espanjalaisessa baarissa vaahtosammuttimen tarkastuspäivä, sammuttimen kyljessä, on 12.5.2012. Viimeksi tarkastaja kysyi, olenko itse täyttänyt vaahtosammuttimet. Vastasin, että multa loppui vaahto, johon tarkastaja vastasi, että si, claro.
Musiikkiluvat, nuo kaikkein tärkeimmät luvat, ovat elämää suurempi mysteeri. Luvat ovat erit jos soitetaan ulkona tai sisällä, onko live-musiikkia vai tuleeko kovaäänisistä. Onko kolme väliovea vai kaksi. Ja miten päin ne aukeavat. Voi muuten olla kaksi ja puoli-oveakin. Sitten on vielä musiikin kellonaika luvat. Mihin aikaan saat soittaa ja mitä.
Mutta kaikesta selvitään, niin tästäkin. Espanja on ihana!