Janne Leipijärvi: Uusia juhlia vanhassa maassa

Fuengirola.fi:n kolumnissaan Janne Leipijärvi pohtii mitä andalusialaiset itsessään arvostavat.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
2 min lukuaika

Andalusian päivää vietettiin jälleen tämän viikon keskiviikkona, helmikuun 28. päivänä. Ainakin omien havaintojeni perusteella perheet olivat liikkeellä sankoin joukoin esimerkiksi Fuengirolan rantakadulla. Väkeä oli ruuhkaksi asti ja joka paikan täytti vilkas puheensorina, johon yhdistyi myös lasten ilakoinnista lähtevä ääni.

Omalta osaltani Andalusian päivä meni jokseenkin samoja latuja kuin arkipyhät yleensäkin: työn merkeissä. Kun sitten pöllähdin rantakadulle pienelle lounasjaloittelulle, olin hetken Hoo Moilasena väenpaljouden suhteen, ennen kuin muistin, että kyseessä oli tosiaan suurimmalle osalle vapaapäivä.

Espanjan kaltaisessa ikivanhassa maassa sitä helposti olettaa että kansalliset ja alueelliset juhlapyhät ovat myös ikivanhoja. Näinhän ei kuitenkaan aina ole. Espanjan kansallispäivänäkin juhlittavaa perustuslainpäivää esimerkiksi on vietetty vasta vuodesta 1983.

Lähes yhtä nuori on Andalusian päivä. Sitä on juhlittu vuodesta 1980. Päivämäärä juontuu 28.2.1980 järjestetystä kansanäänestyksestä. Silloin Andalusian kahdeksan provinssin – Almerían, Cádizin, Córdoban, Granadan, Huelvan, Jaénin, Málagan ja Sevillan – asukkaat päättivät, että alueesta muodostetaan Andalusian itsehallintoalue.

- Mainos -

Jos mietit, mahtoiko päätöksellä olla vankkakin pohja, niin kerrottakoon, että Andalusian perustamisen puolesta äänesti yli 94%.

Andalusialaiset ovat tutkitusti ylpeitä monista alueellisista piirteistään ja ominaisuuksistaan, mutta osaatko arvata mitä omaansa he arvostavat kaikkein eniten?

Vastaus on Andalusian aksentti. Tuoreessa kyselytutkimuksessa lähes 95% andalusialaisista kertoi samaistuvansa paikalliseen puheenparteen. Ja jos sinä et sattumoisin siitä piittaa, asia kannattaa pitää omana tietona, sillä 62% andalusialaisista kertoi suuttuvansa jos heidän aksenttiaan kritisoidaan.

Että itsehallintoalueella itsehallintoalueen tavalla.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *