Näin jouluna meillä on tapana muistaa vähempiosaisia. Pelastusarmeijan pataan annetaan ropoja, erilaisia keräyksiä ja jouluruokailuja on tarjolla niille, joiden elämänpolku on perin ohkainen ja kapea.
Samaa hyväntahtoisuutta soisi näkyvän myös poliittisessa päätöksenteossa. Näin ei kuitenkaan ole. Kahden viime vuosikymmenen aikana tuloerot ovat kasvaneet lähes kaikissa läntisissä maissa.
Suomessa on sentään kyetty hillitsemään kehitystä, jos kohta meilläkin ilmiö näkyy. Kärjistynein tilanne on kaikkein parhaiten ja heikommin toimeentulevan kymmeneksen tulo- ja varallisuuskehityksessä.
Parhaiten toimeentulevan kymmenen prosentin tulot ovat kasvaneet kymmenillä prosenteilla, kun kehitys on heikomman kymmenen prosentin osalla pysynyt lähes paikoillaan.
Monissa muissa läntisissä maissa tuloerojen jakautuminen on ollut paljon meitä jyrkempää.
Enää ei välttämättä auta edes työnteko. Aikaisemmin on aina puhuttu siitä, miten työnteko on parasta sosiaaliturvaa ja miten työtä ahkerasti tekemällä voi nousta köyhyydestä.
Kohtuupalkkaiset teollisuustyöt vähenevät kaikkialla länsimaissa. Uusi tekniikka ja digitalisaatio mahdollistavat tuotannon tekemisen murto-osalla siitä, mitä esimerkiksi kaksi vuosikymmentä sitten.
Tilalle on syntynyt palvelun ja kaupan alan työpaikkoja, joissa palkka on merkittävästi teollisuustyötä alempi.
Monissa maissa on myös uudistettu työelämän pelisääntöjä niin, että työnantaja voi yhä enemmän määritellä yrityskohtaisesti palkan tason. Valtiolta tulevat minimiehdot, kuten minimipalkka, joka esimerkiksi Saksassa on noin kuusi euroa tunnissa.
Usein palvelualoilla tehdään myös osapäiväistä työtä, jolloin itsensä elättäminen palkalla käy työlääksi.
Ilmiö näkyy voimakkaimmin Yhdysvalloissa. Yksi ihminen saattaa tehdä kahta, jopa kolmea palvelualan työtä henkensä pitimiksi. Silti eläminen on niukkaa ja vuokra saattaa leikata puolet ansioista.
Teolliset työpaikat etenkin Yhdysvaltojen keskiosassa niin sanotulla ruostevyöhykkeellä ovat vähentyneet rajusti. Kokonaiset kaupungit ovat tyhjentyneet asukkaista.
Tämä on aiheuttanut jo pitkään katkeruutta, joka haki purkautumistietä. Neljä vuotta sitten kukaan ei uskonut Donald Trumpin nousevan konservatiivien presidenttiehdokkaaksi, saati presidentiksi.
Hän osasi rakentaa kapinan poliittista eliittiä vastaan. Trumpin mukaan eliitin maailmaa syleilevä politiikka ilmastovouhotuksineen on vienyt teolliset työpaikat.
Kansalaisten kahtiajaolla, vihalla ja valheilla hän rakensi opin, joka sai kannattajat hyökkäämään poliittisesti toisinajattelevia vastaan faktoista välittämättä.
Köyhimmät ja kouluttamattomimmat amerikkalaiset kuuluvat kiivaimpiin Trumpin kannattajiin. Surkuhupaisaa on se, että Trumpin politiikka verohelpotuksineen on suosinut etenkin kaikkein rikkaimpia amerikkalaisia.
Yhdysvaltain kaltaista kehitystä näkyy myös Euroopassa. Populistiset voimat vahvistuvat eriarvoisuuden kasvun imussa. Syyttely ja kaiken vastustaminen imee katkeroitunutta kanssa puolelleen.
EU on populistien suurin syntipukki. Britanniassa populistien propaganda johti saarivaltion eroon EU:sta ja samalla maan talouden kurjistumiseen.
Meilläkin EU koronatukipaketteineen on populistien hampaissa. Heillä on vakaa usko, että vastustamalla ja vihalla vähäosaisten elämä paranee.
Ehkä nyt olisi aika muistaa, että demokratian paras tuki on hyvinvoivat kansalaiset, joilla on enemmän halua rakentaa kuin rikkoa.
Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos
Loading ...
